Sivu on muuttanut uuteen osoitteeseen

日本旅(その9) ~ Japan trip (part 9)

うなぎ丼 ♨ UNAGIDON

keskiviikko 4. elokuuta 2010

日本旅(その9) ~ Japan trip (part 9)

13.7. oli meidän JR-passin viimeinen voimassaolopäivä, ja suhailtiinkin heti aamupäivästä shinkansenilla Tokiosta Osakaan. Matka Shin-Osakan asemalle kestää kolmisen tuntia. Shin-Osakalta vaihdettiin vielä paikallisjuniin, joilla matkattiin Shin-imamiyan asemalle.

Meille oli varattu huoneet Business Hotel Raizan Minamikanista. Oon tuolla yöpynyt viimeksi vuonna 2006, mutta paikka oli entisensä; edullinen, mutta hieman kolkko.

Kun oltiin kirjauduttu hotellille, lähdettiin shinkansenilla kohti Kiotoa. Suurin osa mun matkatavaroista oli vielä Yukikolla, ja onneks sain sit seuraa sinne Kiotoon, niin ei yksin tarvinnut lähteä. Ennen Yukikolla vierailua käytiin Kawaramachilla tekemässä vielä viimeiset shoppailut.



↑ Kawaramachin ostoskadut oli jo koristeltu paperilampuin tulevaa Gion Matsuria varten.

Se mitä mentiin Kawaramachilta hakeen, oli yukatoja. Koska ei koskaan sit ehditty sinne Harajukulla sijaitsevaan kimono-/yukata-liikkeeseen, käytiin saman lafkan Kioton liikkeessä. Olihan se poikien saatava itselleen sekä tyttöystävilleen yukatat kotiinviemisiksi!

Kun yukatat oli löytyneet, jäi Heikki ja Tomi vielä keskustaan, kun minä, Ville ja Toni lähdettiin metrolla kohti Yamashinaa ja Yukikon kotia. Yukiko oli mulle aikaisemmin pistänyt mailia kännykkään, että hän on todella sairas, ja ei pysty edes liikkumaan. Niinpä okaasan otti meidät vastaan. Ei jääty sit siihen sen pidemmäksi aikaa, kun alkoi jo olla iltamyöhä, vaan lähdettiin kamoinemme samantien takaisin Osakaan. Seuraavana päivänä Yukiko laitto mulle viestiä, et hänellä oli todettu vesirokko. Tästä eteenpäin hän oli vielä viikon sairaalassakin tuon takia... Yukiko on siis yli kolmekymmentä, ja vesirokkohan vaan pahenee mitä vanhempana sen saa. Tosi inhottavaa! Onneks hän on kuitenkin nyt jo kunnossa.

Kun päästiin takaisin Osakaan, tunsi Tomi olonsa tosi heikoksi ja jäi hotellille lepäilemään, kun me muut lähdettiin vielä metsästämään ruokaa.



↑↑↑↑ Ja kyllähän sitä ruokaa sit löytyikin! Osaka tunnetaan Japanin keittiönä, ja siellä on ihan hirmusti kohtuuhintaisia ja maistuvia ravintoloita. Shin-imamiyan lähellä on Shin-sekain alue, josta tämmösii rafloi löytyy tosi paljon. Niinpä löydettiinkin tää maukas mesta ihan meidän hotellin läheltä. Nam!



↑ Shin-sekain tunnistaa tästä Tsutenkaku-tornista.


Seuraavana päivänä oli vuorossa vierailu Universal Studiosille. Tomi ei lähtenyt mukaan koska hän tunsi itsensä kipeäksi, ja Ville ei oo mikään teema-/huvipuistojen ystävä, joten ei hänkään messiin lähtenyt. Yukikon piti kans tulla, mutta sattuneesta syystä ei sit päässyt lähtemään. Lähdettiin sinne sit vain kolmen hengen voimin Heikin ja Tonin kanssa.

Matkaan lähdettiin klo 9 aamulla, sillä puisto aukeaisi klo 10 ja haluttiin olla siellä heti paikalla. Universal Studios löytyy, kun matkaa junalla Universal Cityyn. Universal Cityn MOS Burgerissa käytiin aamiaisella vielä ennen puistoon menoa. Päivään varauduttiin myös omin eväin, sillä puistossa on melko kallista syödä. Jostain syystä sinne ei saisi ottaa omia ruokia ja juomia mukaan, mutta ei kukaan tullut valittamaan, vaikka vähän evästettiinkin.

Päivä oli aluksi hyvinkin sateinen, joten tuli vähän ulkolaitteissa kastuttua. Ei se mitään. Suurin osa laitteista oli kuitenkin sisätiloissa, joten ei se sade sit lopulta haitannut. Sateen etuna oli kuitenkin se, että laitteisiin joutui jonottamaan vain noin viisi minuuttia. Se on aika vähän, kun vertaa siihen, että kun viimeksi kävin kyseisessä puistossa, jonot laitteisiin olivat jopa 90 minuuttia. Tuolloin ei ehdittykään käydä kuin kolmessa laitteessa. Tällä kertaa oltiin hyvissä ajoin käyty jo kaikki laitteet läpi.



↑ Back to The Future! Vitsi tääkin laite oli siide. Oli toisaalta kiva ettei ollut käynyt aikaisemmin kuin kolmessa laitteessa, niin tuli ihan yllärinä mitä näissä laitteissa tapahtuu. Tää oli ainut laite jossa mulle tuli huono olo, vaikka, noh, tää ei ollut ees mikään vuoristorata tai vastaava. En viiti spoilaa, mut pääs yllättämään! :-D



↑ Unviersal Studiosin kadut on jo nähtävyys sinäänsä. Ihan kuin USAssa olisi.



↑ Amity Island! Jokaisen laitteen ympäristö oli tehty teemaan sopivaksi. JAWS-laitteen edessä oli Amity Island -mainoskylttejä ja muunmuassa tää auto, sekä siellä soi jännittävä Tappajahai-musiikki.

Nää kolme kuvaa oli ainoat jotka tuolloin otin. Oli jotenkin niin kosteaa mun laukussa, että kameran linssin väliin pääs jotai kosteutta ja vaikka pari muuta kuvaa yritin ottaa, ei niistä saanut mitään selvää. Kyl se kosteus sieltä sit iltaan mennessä itsestään hävis onneks. Mut käykää ite tsiigaan, suosittelen!

Voisin hehkuttaa laitteita ja näytöksiä monen sivun verran, mut en tiedä oisko se mielekästä luettavaa. ^^; Sen kuitenkin sanon, et ne on kaikki kokeilemisen arvoisia. :-)

Tässä muutama video joita löysin puistoon liittyen:


Hollywood Dream Ride -vuoristorata




Katunäkymää ja muutamia laitteita




Puisto jätettiin taaksemme muistaakseni puoli kahdeksan aikaan. Ehdittiin vielä käydä ennen lähtöä toinen kierros Hollywood Dreamilla, vaikka se pistettiinkin meidän nenän edestä hetkeksi kiinni, kun jollakin oli tippunut puhelin raiteille.

Puiston jälkeen ajeltiin Nanbaan miittaamaan jo odottamiseen kyllästyneet Ville ja Tomi. Sit käytiin Fûgetsussa syömässä Kansain okonomiyakit. Namm. Fûgetsu on kyl hyvä ketjufirma, jota löytyy just ainakin Kansain alueelta. Kantsii käydä testaan!


Seuraavaks ja meidän vikaks Japanin päiväksi ei oltu mitään sen erityisempiä suunnitelmia tehty. Tai no, meidän piti käydä Kiotossa kattoon Gion Matsurin aatonaatto, mut ei sit lähdettykään, kun alko rahat oleen jo vähän finaalissa jne. Jäätiin sit Osakaan, ja päätettiin aamusella lähtee käymään kävelymatkan päässä Tennôjin eläintarhassa. Sisäänpääsy eläintarhaan on vain 500 jeniä, ja koska aikasemmin olin puistossa käynyt, tiesin, et sillä saa kyl rahoilleen vastinetta. Ei siellä ees jaksa koko puistoo välttis kierrellä, kun niitä eläimiä on niin paljon. Siidei eläimiä oli eniveis!



↑↑ Joo, oli eläintä jos jonkinlaista! Tuo vika on mun suosikki. :-D



↑ Siellä oli myös eläintenhoitaja. ;-))



↑ Nyyh, mulla on ikävä tota JUMBO-keksijäätelöö. Se on niiiin hyvää. Sain muutkin vakuutettua sellasen ostamaan tuolla puistossa, buhaha!

Tuolla eläinpuistossa on myös Japanin ainut Kiwi-lintu. En ollut aikaisemmin sitä tuolla nähnyt, en tiedä oliko se siellä sillon 2006 vai missasinko sen vaan. Olipas yllättävän iso, luulin et se on ihan pieni. Ei tullut siitä hyvää kuvaa kun se oli yöeläinten talossa, jossa oli ihan pimeetä.


Eläinpuiston jälkeen käppäiltiin vielä Nanbaan hakeen vikat fiilikset (ja takoyakit). Aika kauan kesti se matka sinne, sillä pysähdyttiin tosi monessa peli-, elektroniikka-, pienoismalli- ja figuurikaupassa matkalla olleessa DenDen Townissa. DenDen Town on siis Osakan vastine Tokion Akihabaralle. Siel on kyl kaikkee siistii.

Nanbassa vedettiin sit nassuun ne takoyakit ja lähdettiin hotellia kohti. Siellä odotti sit vielä kamojen pakkailut ja vepissä tehtiin viel check-init valmiiksi seuraavaa päivää varten. Perjantaina 16.7. matkattiinkin sit Kansain lentokentältä takaisin Suomeen.


Että semmoinen reissu se! Oli kyllä parasta. Tuli nähtyä ja koettua niin paljon. Vielä on kyllä Japanissa nähtävää jäljellä, mutta sai taas muutaman kohteen yliviivattua must see -listalta. :-)


Tässä vielä loppuun Villen kokoama kuvamontaasi meidän reissulta.


3 kommenttia:

  • 5. elokuuta 2010 klo 1.19 , Anonymous NgZ kirjoitti...

    Oosaka <3 Mä vaan jotenkin tykkään tosta paikasta hulluna. Pitääkin ensi kerralla käydä tuolla Universal Studiosilla, kun en viimeksi mennyt juuri sen takia kun muistelin et sinne saa just 90min jonotella joka laitteeseen :D Näyttää olevan elikot eläintarhassa viel hengissä :)

    Mut kiva juttu ja kivat kuvat taas.

     
  • 5. elokuuta 2010 klo 9.38 , Blogger da hae cho kirjoitti...

    Söpöjä eläimiä! Oot kyllä niistäkin saanut tosi hyviä kuvia. :O

    Ja toi Universal Studios näyttää kyllä tosi käymisenarvoselta paikalta. Oliko ne laitteet hurjia? :D

    (höh, tulipas nyt lyhyt kommentti)

     
  • 5. elokuuta 2010 klo 12.13 , Blogger Lotta 「lottimus」 Watia kirjoitti...

    NgZ: Kantsii mennä sinne Universal Studiosille loma-aikojen ulkopuolella ja vielä keskellä viikkoa, niin jo on jonot lyhyemmät. Jos yksin tykkää laitteissa istuskella (siis ilman omaa kaveria), voi valita myös "single linen", josta täytetään yksittäiset paikat laitteissa. Sitä kautta pääsee nopeesti. :-)


    da hae cho: Nuo eläinkuvat on Villen ottamia; mulla ei oo niin hyvää zoomia et oisin saanu lähikuvia aikaseksi. ;-p

    Universal Studiosin laitteet ei oo erityisen hurjia, kun ne on enemmän silleen teeman ympärille rakennettu. Vähän erilaista menoa, kuin jossain lintsillä vaikkapa. On siellä tosin se yksi ulkovuoristorata, joka on tosi jees!

     

Lähetä kommentti

Tilaa Lähetä kommentteja [Atom]

<< Etusivu