Sivu on muuttanut uuteen osoitteeseen

日本旅(その1) ~ Japan trip (part 1)

うなぎ丼 ♨ UNAGIDON

maanantai 19. heinäkuuta 2010

日本旅(その1) ~ Japan trip (part 1)

Kauniissa Suomessa taas! Saavuin Suomeen jo viime perjantaina, mutta jäin pariksi päiväksi Helsinkiin viettämään eräitä häitä jne. Kylläpä Suomen kesä on kaunis!

Ennen kuin kirjoittelen häistä ja muusta Suomen jutuista, on vuorossa postaussarja reilireissulta Japanista. Kuvia seuraa varmaankin vielä enemmän sitten, kun saan niitä tuolta muulta reissuseurueelta. On kuitenkin itsekin joitakin kuvia tullut napsaistua!


Aloitetaanpa siitä mihin jäätiin.



↑ 25.6. kävin hakemassa vielä työpaikalta todistuksen. Tässä kuvassa pidän puhetta pomoille ja työkavereille.



↑ Työkavereiden kanssa.

Kun olin hakenut todistuksen ja hyvästellyt työkaverit, menin Yukikolle viikonlopuksi. Perjantai-illasta ja lauantaista siellä jo vähän kirjoittelinkin. Sunnuntaina mentiin Yukikon kanssa Hieizan-nimiselle vuorelle.




↑↑ Vuorelle mentiin Japanin pisimmällä cable carilla. Matka huipulle kesti 11 minuuttia, ja eestaas se maksoi 1570 jeniä.



↑ Vaikka alhaalla oleva kyltti sanoi, että pilvisen sään vuoksi ylhäältä ei voi nähdä Biwa-järveä, näkyi se sieltä kuitenkin. Ilmeisesti juuri sen verran ehti selkenemään.



↑↑↑ Vuoren päällä oli oikein kiva temppelialue, jonne maksoi vielä erikseen sisään muistaakseni 500 tai 600 jeniä. Temppelialue on todella iso, ja siellä saa ajan kyllä kulumaan.



↑ Hieizan on 654 metriä korkea. Sinne päälle pääsee cable carin lisäksi myös autolla. Kävelyreitit tuohon aikaan vuodesta olivat niin vaarallisia, että patikoiden ei saanut mennä. Tai no pääseehän sitä autotietä pitkin kai sinne menemään myös kävellen. ;-p

Oli tosi mukava reissu, suositeltava Kioton kohde taasen.

Hieizanilta laskeutumisen jälkeen mentiin Kioton asemalle vähän shoppailemaan, sillä Yukiko halusi ostaa aurinkolasit. Hyvät lasit sieltä sitten messiin löytyikin, ja käytiin vielä ennen kotiinpaluuta jätskillä!



↑↑ Mango-passionhedelmä-jädeannokset oli tosi nameja!

Tässä vielä vähän liian pitkä video matkalta ylös Hieizanille sekä hieman videokuvaa temppelialueelta.




Seuraavassa postauksessa palataan vielä muutaman päivän ajaksi Kiotoon suomalaisten kavereiden kera! :-)

0 kommenttia:

Lähetä kommentti

Tilaa Lähetä kommentteja [Atom]

<< Etusivu