Sivu on muuttanut uuteen osoitteeseen

日本旅(その6) ~ Japan trip (part 6)

うなぎ丼 ♨ UNAGIDON

perjantai 30. heinäkuuta 2010

日本旅(その6) ~ Japan trip (part 6)

5.7. jatkettiin reilireissua Takayamalle. Tää oli kaikista pitkin junamatka, ja matka Hiroshimasta Takayamalle kesti yhteensä noin kuusi tuntia sisältäen kaksi junanvaihtoa. Nagoyaan saakka päästiin shinkanseneilla, mutta siellä täytyi vaihtaa vähän hitaampaan junaan. Se junan hitaus ei kyllä haitannut pätkääkään, sillä maisemat matkalla olivat upeat! Maisemakuvaa seuraa myöhemmin, kunhan Ville saa sen matkavideon kasaan. :-)

Takayamalla majoituttiin saman firman hostelliin, jossa oltiin Hiroshimassakin - J-Hoppersiin. Saatiin Hiroshiman J-Hoppersista semmoset leimattavat lappuset, joissa neljän ensimmäisen yöpymisen jälkeen sai itselleen ilmaisen pyörävuokrauksen. Siinä oli vaihtoehtona myös 200 jenin alennus yöpymisestä tai postikorttipaketti. Pyörävuokraus kuulosti kuitenkin kivalta, joten päädyttiin siihen. Ekana päivänä kaikki pyörät oli käytössä, joten päätettiin ottaa ne pyörät käyttöön sit vasta tokana päivänä.

Saavuttiin Takayamalle klo 14 jälkeen, ja lähdettiin heti ekana etsimään ruokapaikkaa. Tehtävä osoittautui kuitenkin odotettua hankalammaksi, sillä lähes jokainen ravintola oli pistänyt ovensa kiinni. O__x Ei siinä sitten auttanut kuin käydä pienessä supermarketissa hakemassa eväät ja mennä niitä sit hostellille naposteleen.

Syönnin jälkeen tehtiin vähän suunnitelmia, ja varattiin itsellemme illaksi bussikuljetus paikalliseen kylpylään. Hostellin kautta sai bussikuljetuksen sekä kylpylän sisäänpääsymaksun vähän edullisemmin. Hintaa tällä oli 850 jeniä.



↑↑ Sit lähdettiin vähän käppäilemään ympäri Takayamaa. Takayamalla on todella kauniita vanhoja asuinalueita.

Kävelyn jälkeen lähdettiinkin sit sinne onsen-kylpylälle. Pikkubussi nappas meidät kyytiin hostellin edestä, ja pian oltiinkin jo kylpylällä. Kylpylässä oli tosi kiva ulkoallas sekä joitakin sisäaltaita ja sauna. Oikein mukava reissu!


Kun kirjauduttiin sisään hostellille, varattiin samalla reissu seuraavalle päivälle Shiragawa-go-nimiseen perinnekylään. Meidän suunnitelmissa oli käydä siellä jokatapauksessa, ja koska hostellin reissu maksoi 2000 jeniä/nokka, ja jos itse ois busseilla lähteny meneen, ois se maksanut noin 4000 jeniä, ei ollut päätös hankala.

Matkaan lähdettiin hostellilta klo 8 aamulla. Sinne lähdettiin tila-autolla, johon mahtui kahdeksan ihmistä - kuski ja seitsemän muuta. Meidän lisäksemme matkalle lähti mukaan australialainen pariskunta. Matka Shiragawa-gohon kesti noin tunnin.

Ensin pysähdyttiin pienessä museossa, jossa meidän kuski/opas kertoi vähän Shiragawa-gon perinteisistä rakennuksista. Ihan mielenkiintoinen pieni infotuokio. Siitä sitten jatkettiin matkaa pienen kukkulan päälle ihailemaan maisemia.



↑↑ Ogimachi-kylä avautui kukkulan päältä todella kauniina. Kylä on yksi UNESCOn maailmanperintökohteista.

Kun oltiin maisemia tarpeeksemme ihailtu, kuski vei meidät kukkulalta alas ja jätti kiertelemään ihan omaan tahtiimme.



↑↑ Perinteiseen gassho-zukuri-tyyliin rakennetut asumukset olivat todella söpöjä. Kylä oli muutenkin kuin suoraan jostain sadusta. Rakennusten katot tehdään heinistä, ja ne uusitaan aina yhdeksän vuoden välein.



↑ Joihinkin rakennuksiin pääsi käymään sisälläkin. Yhdessä haluttiin käydä sisällä, ja valittiin tää, koska samalla hinnalla pääs käymään myös sen yhdeydessä olevalla temppelillä. Sisäänpääsy molempiin oli yhteensä 300 jeniä.



↑ Eräällä riisipellolla nähtiin käärmekin, iik!



↑ Perinteisiä lätsiä sovittelemassa.



↑ Kakikôri viilentää lämpimänä päivänä. Kakikôri on jäähilettä, jonka päälle kaadetaan halutunmakuista mehua.


Shiragawa-go oli kyllä tosi jees. Suosittelen joinaamaan ton hostellin reissulle, niin tulee halvemmaksikin. :-)


Takaisin päin lähdettiin klo 12, joten perillä hostellilla oltiin yhden aikaan. Sit lähdettiin etsimään lounaspaikkaa, joka ehkä vielä toistaiseksi saattais olla aukikin. :-D



↑ Käytiin aseman lähettyviltä löytyneessä nuudelimestassa syömässä. Oli edulliset ja hyvät nuudelisetit, ja henkilökunta oli ystävällistä ja hyvin kiinnostunutta ulkomaalaisista. Ville tilasi ruokansa seuraksi vettä (usein pöytään tuodaan vain teetä), ja sai aika söpön Hello Kitty -kannullisen sitä. :-D


Ruuan jälkeen otettiin pyörät messiin ja lähdettiin pyöräilemään ympäri Takayamaa.



↑ Ensimmäiseksi projektiksi otettiin se, että käytäis kattoon mikä ihme on tää suuri rakennus, joka näkyi todella kauas. En mä tonne kävellen ois lähtenyt, sen verran yllättävän kaukana oli se, vaikka näytti et se ois ollut paljon lähempänä. :-D



↑ Saavuttiin sitten portille, ja siinä oli tällainen kyltti. Ei kyllä vieläkään auennut yhtään, et mikä mesta tää on.



↑ Mentiin ensin monet kierreportaat ylös semmosessa tornissa, ja tultiin sit tähän. Tosi iso ja uudennäköinen rakennus, ja ketään ei näkynyt missään. No, tottakai se oli käytävä kattoon mestaa lähemmin!

Mentiin sit sinne sisälle, ja tiskillä oli valkoiseen japanilaiseen papinasuun sonnustautunut nainen. Kysyttiin sit et saadaanks me tulla kattoon tätä paikkaa. Saatiin myöntävä vastaus, ja hän ojensi meille vieraskirjan, johon piti nimi ja maa laittaa. Sit päästiin sisään.

Voi vide että oli suuri sali jonne astuttiin. Sisällä ei saanut valitettavasti kuvata, mut oli aika koleennäkönen paikka. :-D Vähänniinkuin kirkko, jossa alttari oli hyvin japanilaistyylinen, ja siinä oli ihan järkyttävän kokoinen pitkulainen akvaario, jossa ui värikkäitä karppeja. Etupenkeissä oli muutama japanilainen rukoilemassa.

Saatiin mestassa esitteet, joissa kerrottiin paikasta. Tää tuntu olevan vähän eri uskontojen fuusio. Lisätietoja voi lukea tästä wikipedia-artikkelista.

Kun lähdettiin pyhäköstä pois, kiitettiin tiskillä ollutta pappia, ja tää sit kysyi, haluttaisko sakea. No tottakai haluttiin! Juotiin siinä sit saket tarjoiltuina kauniista japanilaisista sakeastioista. Saken jälkeen tää pappi tarjos meille sit vielä käsintehdyt makeiset. Semmoset suhteellisen isot pitkulaiset hyytelönamut. Kiitettiin ja poistuttiin paikalta.

Yritettiin siinä pihassa saada niitä namupaketteja auki, mut muovi oli niin kiinni siinä namussa et eihän siitä mitään tullu. Vähän pääs kuitenkin maistamaan, mut aika hirvittävän makuistahan se oli. Mitä lie käännytysnamuja. :-D Jäi kyllä sit syömättä.

Hohoo, aikamoinen reissu, kantsii käydä! :-D


Sit jatkettiin pyöräreissua eteenpäin. Otettiin suunnaksi erään kukkulan huippu, jossa kartan mukaan olisi jonkinlainen perinnekylä. Aikamoinen pyöräily(taluttaminen...) sinne ylös asti oli. Ylhäällä tajuttiin, että kylä olikin maksullinen, joten päätettiin jättää se väliin, kun aamulla oltiin perinnekylässä kerran käyty. No, ylhäällä kun kerran oltiin, lähdettiin pyöräilemään pientä vuoristotietä ympäri kukkulaa.



↑ Ylhäältä oli oikein kivat maisemat ja kaunista luontoa. Tää meidän vierailema pyhäkkökin näkyi sinne. Oli se vaan iso.

Pyöräiltyämme alas kukkulalta (hirvee melu tuli meidän jarruista :-D), päätettiin jatkaa matkaa toiselle puolelle kylää. Matkalla tuli vastaan kuitenkin jälleen ilmainen jalkakylpy, joten pitihän siinä hetki lepuutella menemään. Kaipaan jalkakylpyjä!

Toisella puolella kylää käytiin muunmuassa pienellä pyhäkköalueella ja pyöräiltiin pitkin perinteisiä asuinkatuja. Sit jatkettiin matkaamme vielä toiselle kukkulalle katteleen, mitä sieltä löytyis.



↑ Oli siellä ainakin keinut!



↑ Ja maisemiakin. Huomatkaa taas taustalla näkyvä pyhäkkö. :-D


Oli kyl tosi jees pyöräreissu. Kantsii pyörät kyl tuolla vuokrata, niin pääsee paljo nopeemmin ja mukavammin paikasta toiseen. Kerkee nähdä paljon jo yhdessä iltapäivässä!


Seuraavalla kerralla vuorossa valmistautuminen Fujille Tokiossa sekä Fujireissu!

12 kommenttia:

  • 30. heinäkuuta 2010 klo 13.36 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

    toi teidän tekemä reissu näyttää niin makialta! ja kui söpöjä noi heinäkattoset talot, tuommosessa ku sais asua (; näyttää kyllä tosiaan tuo paikka aika epärealistiselta, ihan ku jostain sadusta. ihanaa ku teet näin pitkiä postauksia näitä on ihana lukea!

     
  • 30. heinäkuuta 2010 klo 14.07 , Blogger Lotta 「lottimus」 Watia kirjoitti...

    Anonyymi: Kiitti kommentista! :-) Reissu oli kyl tosi jees, kaikki meni niin putkeen ja kohteet oli siistejä. Kiva kuulla et pitkiä postauksia tykätään lukea, kun kaveri sanoi että kirjoitan liian pitkiä ja niitä ei jaksa siks lukea. :-D

     
  • 30. heinäkuuta 2010 klo 14.17 , Blogger mitsu☆ kirjoitti...

    plääh, musta tuntuu et seuraavalla japaninreissulla täytyy kyl itekki lähtee tsiigailemaan vähän uusia mestoja.. jotenkin oon aina vaan jämähtäny sinne nagoyaan hostperheen luo kun on ilmanen majotus + safkat :D olis kiva suunnata vaikka pohjoseen, ku siellä ei oo tullu vielä käytyä.

     
  • 30. heinäkuuta 2010 klo 14.34 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

    Hei! taas tosi mielenkiintosta. Ootko uskossa? Miten suomalaisten lähetystyö sujuu Japanissa, ja mitä aattelet siitä?

     
  • 30. heinäkuuta 2010 klo 19.00 , Blogger Satu kirjoitti...

    Näillä kesähelteillä saisi olla Suomessakin noita jalkakylpyjä... Virkistäis ainaki!

     
  • 1. elokuuta 2010 klo 12.33 , Blogger Lotta 「lottimus」 Watia kirjoitti...

    mitsu: Japanis on kyl viel niiiin paljon nähtävää! Itsekin jämähdän aina tonne Kiotoon kun kamut ja isäntäperhe on siellä, niin oli kiva nyt nähdä sit muutakin! :-) Pohjoinen on vielä mullakin näkemättä, joku kerta se on sinnekin suunnattava. :-)


    Anonyymi: Mun suomalainen kaveri perheineen on ollut tekemässä (hänen vanhempansa tekee tälläkin hetkellä) lähetystyötä Japanissa, ja se on mun ainut kosketus aiheeseen. Koska mun kaveri ja sen perhe on tosi symppiksiä, mullei oo mitään pahaa sanottavaa siitä. :-p Tokiossa on suomalainen kirkko, jossa tää mun kaverin isä on pastorina. Sinne vaan käymään! :-D


    Satu: Niinno, noi jalkakylvyt kun on tulikuumia, niin en tiiä kuinka virkistää sit. :-D Väsyneitä jalkoja toki virkistää, mut maistuu kyl vielä enemmän vähän viileempänä päivänä. ;-) Toki Suomen helteisiin vois kehitellä jonkun viileän jalkakylvyn, kun eipä täällä sitä tuliperäistä maaperääkään oo noita lämpimiä varten. :-p

     
  • 1. elokuuta 2010 klo 14.08 , Blogger markku vierula kirjoitti...

    Oliko sielä joku pyhä päivä kun oli noin autiot kadut? :) melko rauhalliselta näyttävä paikka, noissa pienemmissä kaupungeissa on varmaan huomattavasti rauhalillisempaa ja mukavampaa matkustella kuin suurkaupundeissa.
    Minkälaiset pyöräily reitit sielä oli,että menittekö omia metsä polkuja vai kävely/pyöräteitä?

     
  • 1. elokuuta 2010 klo 17.51 , Blogger Lotta 「lottimus」 Watia kirjoitti...

    Markku: Ei ollut mitään pyhäpäivää, vaan muuten vaan on sen verran pieni tuo kylä. Oikein hyvät pyöräilymahdollisuudet oli; karttoihin oli merkitty muutama reitti niin valittiin sitten ne. Oli ihan asfaltoituja teitä. :-)

     
  • 2. elokuuta 2010 klo 2.05 , Anonymous NgZ kirjoitti...

    Heippa!

    Olen tässä lueskellut tätä stooria sinun Japanin työharjoittelusta ja lomailusta, päätin sitten kommentoida vain tälleen yleensä, kun en viitsinyt spämmäillä jokaisen postauksesi perään, että siistii, kivaa jne :D Olen itse asiassa seurannut Japanin reissujasi aiemminkin, kun 2007 vuoden lopulla olin itse menossa Japaniin niin silloin ihanat matkapäiväkirjasi pallontallaajista, eli ne sun reissut 2003(?) ja 2007, joista oli suuri ilo ja apu silloin. :) Jotenkin olin unohtanut tarkistella, että oletko sen jälkeen reissaillut ja nyt sitten törmäsinkin tähän reissuun sattumalta.

    Eipä tälläkään kertaa tarvinnut pettyä, kivasti olet jaksanut kertoa kaikesta pienemmistä ja isommista sattumuksista :) Ja kovasti tuli taas ikävä Japaniin, kun en ole sitten 2008 tammikuun sinne päässyt, mutta onneksi ensi vuonna sitten menen vaihtoon 6kk ja 6kk harjoitteluun! ^^ Kivoja oli nuo videotkin, vaikka enemmän pidän noista sinun kirjoituksista kuvineen. Nyt kyllä vähän harmittaa, etten joitain asioita kommentoinut heti kun luin(tässä useamman päivän aikana olen reissustasi lukenut) koska tietty olen unohtanut kaiken mitä piti kommentoimani.:/ Mutta enivei kiva, että jaksat kirjoitella reissuistasi, teet ainakin yhden japanista innostuneen kaverin iloiseksi blogillasi(ja noista kommenteista päätellen muitakin)

    ありがとおございます!

     
  • 2. elokuuta 2010 klo 2.19 , Blogger Lotta 「lottimus」 Watia kirjoitti...

    NgZ: Kiitos pitkästä ja kivasta kommentista! Mä muistan ton sun nimimerkin kun oot aikasemmin kommentoinut mulle kans jotain siihen 2007-matkapäiväkirjaan. ^^ Tosi kiva et oot jaksanut lukee enemmänkin näistä mun reissuista. Paljon kivempi on kirjoitellakin, kun tietää, että joku oikeasti lukee ja saa jotain inspistäkin ehkä! :-) Jatketaan kirjoitteluja! :-)

     
  • 2. elokuuta 2010 klo 2.21 , Blogger Lotta 「lottimus」 Watia kirjoitti...

    NgZ: Niin ja piti vielä kirjoittamani, että onnea vaihtoon ja työharjoitteluun! Minne päin oot menossa?

     
  • 2. elokuuta 2010 klo 14.44 , Anonymous NgZ kirjoitti...

    Kiitos! Vaihtoon olisin menossa Oitaan tai Beppuun, vielä en tiedä kumpaan pääsen, kun vasta talvella pitää niihin hakea. Työharjoittelusta en ole vielä ihan 100 varma, pitää katsoa nyt tässä miten vuoden aikana täällä ja sitten sen 6kk aikana siellä vaihdossa sitä Japania oppii ja miten siellä viihtyy. Japanin kielen taitoni, kun ovat vielä melko alkumetreillä. Sinun työharjoittelusi kyllä rohkaisi minua! Mutta silti siellä on varsinkin business alalla paljon firmoja, joissa harjoittelijat keittävät vain kahvia, eli semmoisessa ei nyt sitten opi mitään hyödyllistä koulutuksen kannalta :P Mutta jos löydän jonkun kivan harjoittelu paikan niin, varmaan sinne jään harjoittelunkin tekemään.

     

Lähetä kommentti

Tilaa Lähetä kommentteja [Atom]

<< Etusivu