Sivu on muuttanut uuteen osoitteeseen

新レイアウト ~ the new layout.

うなぎ丼 ♨ UNAGIDON

torstai 18. kesäkuuta 2009

新レイアウト ~ the new layout.

Näköjään oli taas aikaa. Tai no ei ollu, mut tulipa datailtua silti. Jennin edelliseen merkintääni jättämän kommentin innoittamana aloin pohtimaan, josko saisin blogiin mielekkään layoutin, jossa tuo navigointipalkki olisi vasemmalla puolella. Aikaisemmin valitsin layoutin suoraan bloggerin valikoimasta, ja mieleistä layoutia ei tuntunut löytyvän; sellaista siis jossa olisi tuo palkki vasemmalla.

Siinä sit vähän googlettelin blogimuokkausohjeita tyhmille, ja onnistuin jopa saamaan jotain aikaiseksi. Nyt siis navigointipalkki on vasemmalla, sain tuohon ylös laitettua kuvan (edellisessä layoutissa ei pystynyt) ja laajakuvavideot eivät mene rajojen yli. Jeeeei!

Samalla tein uuden bannerin tuohon ylös. Ainakin on värikäs!

Banneri koostuu purikura-kuvista, joissa poseeraan japanilaisten ystävieni kanssa. Noissa kuvissa joissa näkyy kolme henkilöä, seuranani on Japanin isäntäperheeni isosisko Yukiko sekä okaasan (äiti). <3 Okaasan oli kyllä ihan pihalla että mitä tuossa purikurakopissa tapahtuu! :-D Tykkäsi noista kuvista kuitenkin niin paljon, että nyt hänellä on elektronisessa sanakirjassaan, kännykässään ja jääkaapin ovessaan noita liimattuna. ;-p

Minä, Yukiko ja okaasan Gion Matsurissa kesällä 2008.

Noissa kuvissa missä mulla on musta huivi päässä, mun seurana on Sakiko, joka on alunperin suomalaisen ystäväni kirjekaveri, ja jonka tapasin ensimmäisen kerran Japanissa helmikuussa 2006. Tämän jälkeen ollaan tavattu aina kun ollaan samaan aikaan Kiotoon eksytty.

Mul ei ollu tällä koneella nyt yhteiskuvaa meistä,
mut täs on Sakiko ja yhteiskuva meidän jätskeistä! :-D


Sit niissä kuvissa missä esiintyy kaksi pinkkipaitaista tytskää, on mun seurana kirjekaverini Chiemi. Olemme kirjoitelleet kirjeitä nyt parin vuoden ajan, ja tapasimme ensimmäisen kerran livenä juuri tuona päivänä kun nuo purikurat otettiin kesällä 2008. Tuon jälkeen olemme tavanneet vielä viime joulukuussa; siitä on kertomusta tämän blogin alkupuolellakin.

Meikä ja Chiemi Rilakkuman kanssa Kiotossa.

Tulipa kirjoteltua nyt monena päivänä peräkkäin. Mut huomenna on kyl aika opiskella, niin saa taas päivittely jäädä ainakin muutamaksi päiväksi! Juhannuskin ois kohta.

Tässä vielä loppuun kaikille kotiäideille hyvä vinkki, kuinka saada lapsensa valmiiksi kouluun alle viidessä minuutissa! Ylös sängystä, hampaat pestyä, vaatteet päälle, aamupalat ja eväät valmistettua - täytyy pitää mielessä nää vinkit! ;-D



2 kommenttia:

Lähetä kommentti

Tilaa Lähetä kommentteja [Atom]

<< Etusivu