Sivu on muuttanut uuteen osoitteeseen

Talviloma.

うなぎ丼 ♨ UNAGIDON

keskiviikko 25. helmikuuta 2009

Talviloma.

On tullut oltua vähän vähemmän taas tieskarin ääressä kun oon oleskellut täällä Jyväskylässä ja viettänyt talvilomaa. Tässä alkuun vielä Jetron kuvaama video viimeviikkoisesta ruuanlaittoillasta. Jostain syystä en tällä koneella saanut liitettyä videota suoraan tähän, joten täytyy nyt sit klikata tosta linkistä.

Niin. Mitäs tässä on nyt tullut puuhailtua. Katteltu leffoja ja syöty hyvin. Katottiin toissapäivänä Quentin Tarantinon ja Takashi Miiken elokuva "Sukiyaki Western Django", joka oli aika hauska.


Elokuva kertoo japanilaisista Heike- ja Genji-klaaneista, joille on samurai-miekkojen sijaan annettu tuliaseita joilla ammuskella toisiaan. Vähän ehkä taide-elokuva, että ei oo ihan mainstreamia, mutta mielestäni katsomisen arvoinen.

Käytiin tänään Jyväskylän Seppälän Citymarketissa, jossa on aina sellainen japanilainen setä tekemässä ja myymässä sushia. Tällä kertaa siellä oli tarjolla sushin lisäksi myös lihaa ja riisiä, joten lähti mukaan sit sellaset setit. En oikeen tiedä miten se olis kuulunyt syödä, mutta tein siitä kotona gyuudonin, eli heitin riisit pohjalle, lihat päälle ja ohuen kastikkeen vielä siihen ja sit mikroon. Hyvää oli, mut vähän ui ne viimiset riisit siinä soossissa, joten ei kannata jatkossa siis ihan sitä kaikkee kastiketta siihen kylkeen heittää. Muuten oli jees, ja hinta vaan 5,50 euroa. Sushisetit maksaa siellä muistaakseni 9,90 euroa, ja ne ovat myös oikein hyviä. Tää sushitiski löytyy kalatiskin vierestä, kantsii käydä testaan!

Mun piti tänään jo lähteä takaisin Vaasaan, mutta päätin sitten jäädä tänne vielä lahnaamaan, ja koska perjantaina on Villen synttärit täällä, pääsee sit sinnekin käymään, jei! Mulla saattaakin olla siellä Vaasassa sitten uus kämppis kun sinne viikonloppuna taas palaan. Saa nähhä!


Sain tänäaamuna sähköpostia Seinäjoella opiskelevalta japanilaiselta tytöltä, joka oli jostakin kuullut että opetan Seinäjoella japania, ja hän kysyi jos pääsisi joku kerta seuraamaan oppituntiani. Vastasin että tottakai olet tervetullut, ja kutsuin hänet jo ensi viikon tunneille. Vastausta ei ole vielä takaisin tullut että pääseekö hän jo silloin tulemaan, mutta kertoilenpa sitten kuinka kävi ja minkälainen tyyppi oli hän. :-)


Tänään tuli myös Yukikolta viestiä, että hänen kesälomansa alkaa 1.8., ja hän ajatteli ottaa vielä sitä ennen muutaman päivän vapaata, joten hän ja okaasan olisivat tulossa 30.7. käymään Suomessa. Eivät varmaan ihan viikkoa täällä ole, sillä Yukiko sanoi että heillä olisi suunnitelmissa käydä vielä Suomen jälkeen pikaisesti pyörähtämässä Italiassakin. Kyllä siinä pitää kiirettä, jos meinaa Suomen ja Italian reiluun viikkoon mahduttaa, mutta japanilaiset taitaa olla aika taitavia tässä turistinhommassa. ;-)


Kirjoitellaan taas lisää, kunhan pääsen täältä joskus takaisin Vaasaan!

2 kommenttia:

  • 1. maaliskuuta 2009 klo 23.15 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

    Joo, japanilaisten lomat on just tommosia. ;) Viikossa pitäisi kiertää vähintäänkin yksi maa, mieluummin Suomen vierailulla pitää käydä myös ainakin Tukholmassa ja Tallinnassa kaikkien mahdollisten linnakaupunkien, joulupunkin pajakylien, Arabian ja Iittalan tehtaiden, Turun, Porvoon ja Helsingin lisäksi. :D

     
  • 2. maaliskuuta 2009 klo 11.14 , Blogger Lotta | Watia.fi kirjoitti...

    Jep. :-p En kyllä käsitä, kun itse haluan käyttää sen vähintään viikon jo yhteen vähänkään isompaan kaupunkiin! ;-D

     

Lähetä kommentti

Tilaa Lähetä kommentteja [Atom]

<< Etusivu