Sivu on muuttanut uuteen osoitteeseen

河童 ~ Kappa.

うなぎ丼 ♨ UNAGIDON

keskiviikko 28. lokakuuta 2009

河童 ~ Kappa.


Kappa on japanilainen taruolento, joka muistuttaa meidän Näkkiä. Kappa asuu veden äärellä, yleensä joella. Kapan suosikkiruokaa on kurkku, mutta tämä voi myös kidnapata lapsen syödäkseen tämän. Kurkku yhdistetään usein Kappaan, joten mm. kurkulla täytettyä makizushia kutsutaan kappamakiksi (kappa-rulla).

Kappamaki, eli kurkulla täytetty ja merilevään kääritty sushi.



Syy miksi otin Kapan esille, liittyy seuraavaan videoon. Video on samasta TV-ohjelmasta kuin aikaisemmin näyttämäni 24-sarjan henkeen sijoittuva pila. Jälleen kerran tämä piilokamerashow onnistui tekemään aika ilkeän (mutta hauskan) pilan japanilaiselle julkkikselle, Yukina Kinoshitalle.

Jälleen kerran julkkikselle uskotellaan, että tässä ollaan tekemässä dokumenttia. Tällä kertaa dokumentin aiheena on pieni kylä, jonka asukkaat ovat sanoneet nähneensä kappoja ja pelkääväänsä näitä. TV-show on palkannut näyttelijöitä, niin lapsia kuin aikuisia ympäri kylää kertomaan kokemuksistaan näistä olennoista. Kylässä on myös nähtävillä mukamas vanhoja kylttejä, joissa toivotaan kapan pysyvän poissa. Kinoshitalle myös kerrotaan, että vain lapset näkevät näitä kappoja, ja eräs vanhempi herra näyttää tälle mahassaan olevat arvet, jotka kertoo saaneensa pienenä jouduttuaan kapan hyökkäyksen kohteeksi.

Kun dokumenttiryhmä sitten lopulta kohtaa oikean kapan, esittävät he etteivät he kuule tämän ääntä eivätkä tätä näe, ja sekös alkaa Kinoshitaa jännittään...





Toinen video liittyy tekstiviestikieleen ja hymiöihin. Mielenkiintoista hymiöissä on se, että meillä länsimaissa hymiöt ovat vinottain :-) ja :-( , kun taas Japanissa ne ovat nähtävissä ilman, että päätä joutuu kallistamaan ^___^ ja ;____; . Huomaatteko myös, että japanilaisissa hymiöissä hymyilee tai itkee silmät, kun taas länsimaisissa suu. Tutkimusten mukaan japanilainen katsoo ihmisen silmiä arvioidessaan tämän mielialaa, kun taas länsimainen katsoo suun mutrua tai hymyä.

Videossa japanilaisille opetetaan myös mm. omg-lyhenteen merkitys, sekä koulutytöiltä kysytään lyhenteen gr8 merkitystä. Yksi tytöistä ehdottaa sen tarkoittavan kahdeksan gyaru lolitaa... ;-)



0 kommenttia:

Lähetä kommentti

Tilaa Lähetä kommentteja [Atom]

<< Etusivu