Sivu on muuttanut uuteen osoitteeseen

サウナパーティー ~ sauna party.

うなぎ丼 ♨ UNAGIDON

perjantai 16. lokakuuta 2009

サウナパーティー ~ sauna party.


Pidettiin eilen meillä sauna-/peli-ilta näin syysloman kunniaksi (ja erakoitumisen välttämiseksi). Tarjoiluksi tein sushia, ja kokeilin ensimmäistä kertaa tehdä california rolleja. Aikamoisia fuusiosusheja tein muutenkin, sillä sisällä niissä oli mm. juustoa ja tonnikalamajoneesia. California rollejen pinnalle ripottelin vielä luumun makuista furikakea (japanilaista riisimaustetta) sekä wasabi-seesaminsiemen-mausteseosta.

Keskellä makizusheja ja ympärillä california rolleja, eli "väärinpäin" rullattuja makizusheja. California rollit tulee nimensä mukaisesti Kaliforniasta, eivätkä ne ole juurikaan suosittuja Japanissa.

Saunomisesta ei nyt kuvia ole tarjolla, mutta pelaamishetkistä joitakin. Pasi oli hankkinut juuri hienon kalansilmäobjektiivin kameraansa, joten juhlista saatiin talteen ihan hauskoja kuvia.


Saatiin jopa tänään ryhmätyötäkin tehtyä, nyt se on viimeistelyä vaille valmis, jei! Pääsee viikonlopun viettoon ilman että tarvitsee pohtia enää typeriä seutukuntajuttuja. >.<

Pistetääs vielä tähän loppuun yks video. Toi esikatselukuva antaa videosta vähän erilaisen kuvan mitä se onkaan. ;-) Video ei kerro niinkään kylpevistä tytöistä, mutta kylpylään video kyllä liittyy.

Yksi japanilaisista taidemuodoista on deco-den (decoration (koristeleminen) + denwa (matkapuhelin)) eli matkapuhelimen koristeleminen erilaisilla helmillä, strasseilla ja oikeastaan millä tahansa pienellä tilpehöörillä mitä vain näppeihinsä saa. Termiä Deco voidaan kuitenkin käyttää myös muun vastaavan taiteen tekemiseen, ja tässä videossa koristellaankin erään kylpylän seinällä oleva Fuji-vuori. Deco-Fujisan.



Fuji-vuoren lisäksi koristella voi myös ihan mitä tahansa muuta!

Purkkeja ja purnukoita...

Kameroita...

Peilejä...

Nenäliinabokseja...

Kannettavia pelikonsoleita...

Ja tietty niitä kännyköitä.

Tulipas herkkunälkä!

0 kommenttia:

Lähetä kommentti

Tilaa Lähetä kommentteja [Atom]

<< Etusivu