Sivu on muuttanut uuteen osoitteeseen

旅人 ~ traveller

うなぎ丼 ♨ UNAGIDON

tiistai 7. syyskuuta 2010

旅人 ~ traveller

Radio Novalla alkoi eilen idealtaan mielenkiintoinen matkailuohjelma. Radio Nova ja Blue1 lähettävät neljä paria aina viikon ajaksi eripuolille Eurooppaa suorittamaan tehtäviä, blogaamaan, kuvaamaan videoita ja ottamaan muuta kuvamateriaalia. Matkaan lähtee siis yksi pari joka maanantai koko syyskuun ajan. Radiossa raporttia matkalta voi kuulla arkisin klo 9:20, 12:20, 17:40 ja 19:20.

Ensimmäinen pari on nyt Lontoossa, ja heille on annettu eilisen ja tämän päivän aikana muutamia tehtäviä, joita ovat suorittaneet ja ovat parhaillaan suorittamassa. Radio Novan Matkustaja-sivustolla voi seurata näiden sekä tulevien matkustajien edesottamuksia reissussa. Nettisivulla voi lähettää myös itse vinkkejä näille reissuille, ja samalla osallistua arvontaan, jossa voi voittaa lentoliput itselleen ja kaverilleen vapaavalintaiseen Euroopan kohteeseen! :-)

Mä oon ihan innoissani seurannut matkaa jo eilisaamusta saakka, ja tänäänkin koulussa tauolla oli pakko pistää puhelimen radio päälle, kun kello sattui olemaan juuri tuon 9:20. ;-D


Tässä pieni pätkä tämän viikon matkustajista. Lisää videoita voi katsella Radio Novan nettisivuilta!


0 kommenttia:

Lähetä kommentti

Tilaa Lähetä kommentteja [Atom]

<< Etusivu