Sivu on muuttanut uuteen osoitteeseen

お待たせいたしました ~ omatase itashimashita

うなぎ丼 ♨ UNAGIDON

lauantai 1. toukokuuta 2010

お待たせいたしました ~ omatase itashimashita

Tänään olin taas töissä Shôfûkakussa, eli siellä meidän ravintolassa. Mut laitettiin tänään heti alkuunsa yksin sinne ravintolan puolelle vahtaamaan asiakkaiden saapumista. X__x Mun tehtävänä eilisen tapaan oli huudahtaa okoshiyasu kun kuulin oven avautuvan ja viedä asiakkaille vedet ja oshiborit ja odottaa kimonopukuisen senpain saapumista ja tilauksen vastaanottamista. Noh, siinä sit asiakkaille vein vedet ja oshiborit ja sit sieltä tulikin jo tilaus suoraan mulle! Kääk. Vähän meinas jäätyä. :-D Onneksi oli kuitenkin tuttu tôfuannos minkä halusivat, joten sain tilauksen toimitettua keittiöön ihan oikein. Vähän kuitenkin jäädyin siinä liikaa ja sanoin vain hai! enkä että ookini arigatô gozaimasu, shôshô omachi kudasaimase (kiitos paljon, odottakaa pieni hetki), niin kuin ois oikeaoppisesti pitänyt. ^^;

Sain sit vielä tarjoillakin sen ruuan sinne asiakkaille, ja onneks oli nyt vähän aikaa keskittyä tilanteeseen, niin muistin sanoa omatase itashimashita (odotutin teitä), kuten pitikin. Ihan iloisilta näyttivät asiakkaat, vaikka vähän alussa etiketistä poikkesinkin. ^^; Ensi kerralla yritän varautua siihen että ne saattaa mullekin sen tilauksen sanoa. :-D


Tänään osa uusista työntekijöistä teki debyytin, eli siirtyi harjoittelijan hommista eteenpäin. Noripi ja Azusa olivat vastaanotossa töissä tän päivän, ja olivat ihan erinäköisiä niissä vastaanoton työasuissa kuin mitä näissä harjoittelijanasuissa. :-p Yks uus tytskä (kenen nimeä en muista kun hän ei ollut siellä meidän bileissä sillon alkuviikosta) pääs tänään pukeutumaan kimonoon. Täytyy nyt itsekin tsempata täysillä niin pääsen sit pukeutumaan harjoittelun loppuvaiheessa kimonoon! Nyt kun kuu vaihtui, niin vaihtui myös kimonon väri. Joka kuukausi on erivärinen kimono, aika hauskaa! :-) Huhtikuun väri oli violetti, toukokuun on smaragdinvihreä. :-))


Tänään oli aivan ihana ilma, ihan kesäisä. Sain taas pitää tunnin tauon ja rohkenin mennä joenvarrelle syömään eväät. Mä en kyl oikeen tiedä onko asiallista olla työvaatteissa tuolla rannalla istuskelemassa ja syömässä eväitä, mut en tiedä onko asiallista vaihtaa omia vaatteitakaan kesken työpäivän päälle. Pitäis kai kysyä joltain. Mulla on välillä vähän outoja kysymyksiä, mitä täällä otetaan itsestäänselvyyksinä mut mulle on epäselviä asioita. ^^; Mut parempi kysyä kun saada sit toruja! :-D

Arashiyamalla oli ihan hirveesti turisteja tänään, niin japanilaisia kuin ulkomaalaisiakin. Vähän sain taas outoja katseita, kun olin työvaatteet päällä istumassa tuolla rannalla. ;-p Otin kännykällä kuvan mun evästelypaikalta, mut en jaksa asentaa tota softaa millä saisin sen kuvan tähän koneelle siitä kännykästä. ;-D Mut ah, oli ihanat maisemat. Tuolta voi vuokrata jotain veneitäkin jolla voi soudella tossa joenpätkällä. Näytti olevan suosittua!


Oon monta kertaa saanu vedet päälleni tuolla töissä, kun noi hanat toimii eripäin kuin meillä. Suomessahan sitä hanaa pitää nostaa et sieltä rupee tuleen vettä, mutta täällä joissakin paikoissa, kuten meidän töissä, sitä pitää painaa et sieltä tulee vettä ja sit se vedentulo loppuu kun sen hanan vetää ylös. Siinä sit kun taistelin sen hanan kanssa, niin yks työntekijä kertoi mulle niihin hanoihin liittyvän tarinan. Kuulemma aikaisemmin kaikki hanat täällä päin toimi tuolla periaatteella, mutta Kôben maanjäristyksen (Hanshin-maanjäristys) jälkeen asia muuttui. Tuon maanjäristyksen aikaan tuli ihan hirveitä tulvia, kun kaikki kama mitä keittiön hyllyiltä tippui, tippui noiden hanojen päälle ja ne jäi sit auki. Eipä tulis tommostakaan heti ajatelleeksi! Ne sit päätettiin uusiin rakennuksiin pistää toimimaan toisinpäin, ihan varmuuden vuoksi. Täällä on kyllä hirveesti semmosiakin hanoja, missä on erikseen tuo kääntönuppi kylmälle ja kuumalle vedelle. Mun kämpillä on kans semmoset. Ne on kyl rasittavat, kun kestää tosi kauan esim. suihkussa et se vesi on sopivanlämpöstä. :-p


Sit vielä tän päivän ruokakuvia!



↑ Tein tänään illalliseksi sen eilen ostamani curry-udon-annoksen. Tämmöstä löytyi paketista. Tuoreita valmiiksileikattuja porkkana- ja sipulisuikaleita sekä ohutta naudanlihalastua, purjosipulia, tuoreita udon-nuudeleita, dashi-lientä ja curryjauhetta. Ton olis voinut ohjeenmukaan keittää tossa alumiinivuoassa suoraan, mutta en sit tiedä oliko se tarkotettu semmoselle kaasuliedelle enemmänkin kuin tommoselle suomalaistyyppiselle, mikä mullakin täällä on. Tein sit ihan kattilassa. :-p Japanissa on siis usein kaasuhella, mut jostain syystä mulla on tämmönen suomalainen! Ehkä ihan hyvä, töissäkin on vähän pelottavaa aina sytyttää sitä kaasuhellaa...



↑ Söin sen kuitenkin tosta alumiinivuoasta, kun sitä tuli niin paljon ettei mahtunut mun lautaselle. ;-D Oli kyl hyvää, paljon parempaa mitä nuo kuppinuudelit. :-p Täytyypä ruveta näitä syömään, vaikka ovatkin vähän kalliimpia kuin perus kuppinuudelit. Ei tääkään silti tainnu olla kuin joku 2-3 euroa.



↑↑ Teki kotimatkalla mieli jotain jälkkärihemua, niin ostin anpanin, eli makealla anko-paputahnalla täytetyn pullan. Nammmm, oli hyvääää!

0 kommenttia:

Lähetä kommentti

Tilaa Lähetä kommentteja [Atom]

<< Etusivu