Sivu on muuttanut uuteen osoitteeseen

おこしやす! ~ okoshiyasu!

うなぎ丼 ♨ UNAGIDON

perjantai 30. huhtikuuta 2010

おこしやす! ~ okoshiyasu!

Okoshiyasu on Kioton murretta, ja se tarkoittaa tervetuloa. Yleensähän asiakkaille huudetaan ovelta irasshaimase, mutta täällä meillä sekä majatalon puolella että ravintolassa käytetään huudahdusta okoshiyasu. Pääsin tänään käyttämään huudahdusta ensimmäisen kerran, kun olin meidän ravintolan, Shôfûkakun, puolella töissä ja pääsin tarjoilemaan asiakkaille! Uu.



↑↑ Shôfûkaku on hieman erillään Hekisenkakusta ja Shûzankakusta, mutta silti ihan muutaman askeleen päässä, tuon ensimmäisessä kuvassa näkyvän pienen sillan toisella puolella. Tää on aivan mahtavalla paikalla joen varrella, ja ruuat siellä on niiiiin hyvännäkösiä! Pieni matkamuistomyymäläkin on tuossa samassa rakennuksessa; ensimmäisessä kuvassa rakennuksen oikealla reunustalla.

Eilen olin taas Hekisenkakussa töissä, mutta tänään toista kertaa Shôfûkakussa. Hekisenkakussa oli eilen kiireinen päivä, koska japanilaisilla oli Golden Weekin aloittava ensimmäinen vapaapäivä. Tänään on monella kuitenkin normaali arkipäivä, joten kiirettä ei pitänyt. Seuraavat viisi päivää lienevät kuitenkin kiireisiä, sillä tänävuonna viikonloppu on suotuisasti putkessa Golden Weekin juhlapäivien kanssa muodostaen viiden päivän vapaat. Kaikilla muilla siis on vapaata paitsi meillä! Byhyy! ;-D No ei, mieluummin oon semmosena päivänä töissä kun on oikeesti tekemistäkin, kuin että ei ois mitään. Tänään oli vähän turhan hiljaista välillä, ja sain pitää oikeen tunnin tauonkin normaalin puolentunnin sijaan. Mut en oikeen keksiny sille tauolle mitään tekemistä kun ei kotiinkaan viittiny lähtee tai työvaatteissa pyöriä ympäri Arashiyamaa. ^^;



↑ Taukohuone meillä on Hekisenkakussa, joten menin sinne viettämään taukoani. Kuulemma Shôfûkakussakin on joku taukopaikka, mutta koska mulla on semmonen lokero tuolla ja jätin eväät ja muut sinne niin menin sit sinne. Hekisenkakun toisessa kerroksessa oli tosi hiljaista ja uskalsin ottaa pari kuvaa. Tässä vasemmalla puolella on sisäänkäynti Umezu-juhlahuoneeseen ja tuolla käytävän päässä Narutake-juhlahuoneeseen.



↑ Valitettavasti tää on nyt hirveen pimee kuva, mut tässä on kans Hekisenkakun toisessa kerroksessa sijaitseva Matsuo-juhlahuone. Harmi että noi liukuovetkin oli kiinni, tuolta on nimittäin kivat näkymät. Jokukerta kun tuo on laitettu valmiiksi asiakkaita varten ja on silti aikaa, pyydän saanko ottaa kuvan. ^^;


Niin, tänään siis pääsin Shôfûkakussa tarjoilemaan asiakkaillekin! Sikkiä. Mulla ei ollut oikeen mitään tekemistä niin kimonopukuinen senpai sitten sanoi että voisinko auttaa tarjoilussa. Täyty sit huudella aina sitä okoshiyasu-huudahdusta kun asiakkaita tuli sisään ja viedä heille vesilasit ja oshiborit (lämmin ja kostea pyyhe käsienpesua varten). Hassuja katseita saan aina kun vähän ehkä erotun joukosta. Hee. Tulispa jokukerta suomalaisia asiakkaita... :-D Oli kyl tosi kivaa kun sai tehdä sitä tarjoiluhommaa. :-)))

Hmm, jotakin työhönliittyvää mulla vielä oli, mutta unohdin kyllä nyt ihan täysin. No kerron sit ens kerralla!


Sit taas niitä ruokakuvia. :-D



↑ Mun eväsleipä! :-D Toi on edullinen ja hyvä. Ja siinä on hassu teksti. Tommonen hot dog -leipä jossa on jotain munavoita välissä. Tai munasalaattia se väittää olevansa. :-p



↑ Eilinen iltapala, konbininsta ostettu okonomiyaki! ;-D Näyttää varmaan taas vähän epämääräiseltä kasalta, mutta hyvää se oli. :-p



↑ Täällä on vaihtunut Pepsi Nexin pullo. Tää on ihan samanlainen kuin mitä oli Pepsi-pullot USA:ssa. Pepsi Nex on siis sama kuin meillä Pepsi Max. Vähän erilainen on se maku silti, johtuneeko sit käytettävästä vedestä vai mistä.



↑ Mua vähän nolottaa näyttää kuva mun tän päivän supermarkettiostoksista, mut näytänpä silti. :-D Valmisruokaa... -__- Jotenkin illalla ei jaksa hirveesti nähdä ruuan eteen vaivaa ja mulla on vaan yks pieni kattila ja yks hellalevy, niin ei niillä hirveitä gourmeita laiteta. Ostin kiotolaista tôfua, kun tuolla meidän ravintolassa on niin hyvännäköinen tôfu-annos, et teki hirveesti mieli. Kikkomania tietty vähän kylkeen ja naamaan, oli hyvääää! Tein tôfun lisäksi myös sômenia eli kylmiä nuudeleita ja dippailin meneen sômen-kastikkeeseen ja sit vedin noi alareunan curry-täytteiset korokket. :-D Ei sopinu nää maut hirveen hyvin yhteen, mut ihan ok. ^^; Oon syöny aamupalaks usein kuppinuudeleita, kun mulla ei ole riisinkeitintä täällä... Muutoin söisin tietty riisiä ja nattôta. Nyt ostin tommosia tuorenuudeliannoksia! Esim. tuossa oikeenpuolimmaisessa Curry-udon-setissä on messissä tuoreet kasvikset ja lihat. Et vähän tulee ees semmonen itsetekemisen tuntu ja itsetehdyn ruuan maku... ^^;



↑ Näin taukohuoneen lattialla tän laukun ja mietin et mikä ihmeen juttu on että laukussa on sydämiä ja siinä lukee MILKFED. Googletin äsken ja tää on ilmeisesti japanilainen Sofia Coppolan luoma vaatemerkki. En silti usko että Coppola on itse ton nimen keksinyt, onhan se vähän Engrish.

7 kommenttia:

  • 30. huhtikuuta 2010 klo 16.47 , Blogger noora kirjoitti...

    Milkfed? Että syötetty maidolla? Hm :D

    Pidä hauskaa siellä Japanissa :)

    n

     
  • 30. huhtikuuta 2010 klo 17.38 , Blogger samnot kirjoitti...

    Kääks! Aivan pelästyin kun katsoin että leipäsi oli homeessa... :D Nom, mukava ruokapäivitys (ruokaa rakastavalle ihmiselle), kiitos! :)

     
  • 30. huhtikuuta 2010 klo 18.04 , Blogger sugar-trick kirjoitti...

    Lueskelin tässä noita edellisiä merkintöjä ja pakko sanoa, että elosi Japanissa kuulostaa ja näyttää ihanalta! Kateeksi käy! *-*

    Ehkä itsekin jonakin päivänä onnistun säästämään tarpeeksi rahaa, jotta pääsisin matkustamaan Japaniin. Sitä odotellessa lueskelen innokkaasti blogiasi!
    (Vitsi noi ruoat näyttää hyviltä... T__T)

     
  • 30. huhtikuuta 2010 klo 21.45 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

    Varmaan herätät ihmetystä :) Positiivisesti tosin.
    Okonomiyaki - mun herkkua, nam!
    Hauskaa vappua!

    terv Ä

     
  • 1. toukokuuta 2010 klo 14.36 , Blogger Laura kirjoitti...

    Upean näköinen paikka! Ihan kateeksi käy >__<...

    Ja tuo okonomiyaki näyttää siltä niinkuin siihen olis laitettu kaikkee mahdollista xD

     
  • 1. toukokuuta 2010 klo 15.19 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

    Heip! Upean ja rauhoittavan näköinen paikka! Siksiköhän japanilaiset tuotteet (en tarkoita nyt designia) vaikuttaa niin sekavilta, kun tuolle rauhalle täytyy saada vastapaino?

    Mitä ihmettä, mun lempijuomani Max on Japanissa Nex. Kuulostaako Max siis japanilaisten korvissa pahalta? <.<

    ^_^ on se hyvä että ihmiset siellä saavat riittävästi kalsiumia kun ovat siis "milkfed" ^_^

     
  • 1. toukokuuta 2010 klo 15.26 , Blogger Lotta | Watia.fi kirjoitti...

    Hee, kiitos taas kommenteista kaikille! :-))

    Ei ollut leipä onneksi homeessa sentäs. ;-D Jotain vihreää maustetta oli siinä päällä vain. ;-))

    On kyl tosi rauhoittava paikka tuo Togetsutei. Tasapaino onkin varmasti se avainsana. Ahkerasti työskentelevät ja hektistä elämää elävät japanilaiset voivat edes sen kerran vuodessa (esim. nyt Golden Weekin aikaan) rentoutua majataloissa, onseneissa, kaiseki-ravintoloissa jne. (-:

     

Lähetä kommentti

Tilaa Lähetä kommentteja [Atom]

<< Etusivu