Leffayö.
Viime yönä järjestettiin ainejärjestön kanssa leffayö. Katsoimme viisi elokuvaa, jotka olivat järjestyksessä Narayama bushiko (Ballad of Narayama), Hôhokekyo tonari no Yamada-kun (My Neighbors the Yamadas), Ai no borei (Intohimon Valtakunta), Kaidan Shin Mimibukuro: gekijô-ban (Tales of Terror) ja Naisu no mori (Funky Forest: The First Contact).
Ensimmäisenä katsomamme Narayama bushiko on vuonna 1983 valmistunut remake 50-luvun samannimisestä elokuvasta. Elokuva on voittanut useita palkintoja sekä Japanissa että ulkomailla. Narayama bushiko kertoo vuoristokylän elämästä historiallisessa Japanissa. Aiheena on erityisesti "obasute", eli vanhusten hylkääminen vuorille kuolemaan; tätäkin on Japanissa harrastettu aikoinaan. Elokuva oli mielenkiintoinen ja helppo ymmärtää, mukavaa vaihtelua siis viimeaikoina katseltuihin taide-elokuviin.
Hôhokekyo tonari no Yamada-kun on Studio Ghiblin tuottama anime-elokuva vuodelta 1999, ja se kertoo japanilaisesta perhe-elämästä tämän päivän Japanissa. Piirustustyyli on erikoinen mutta sopii hyvin tähän elokuvaan. Elokuva on huoleton ja hauska ja mielestäni se todellakin kuvastaa hyvin japanilaista perhe-elämää; sen verran mitä siihen olen todellisuudessa päässyt itsekin tutustumaan. Koko leffayön elokuvista tämä oli viihdyttävin.
Ai no borei on erotiikkaelokuva vuodelta 1978. Tämä elokuva on voittanut palkinnon mm. Cannesin elokuvajuhlilla, kuten Narayama bushikokin. Elokuva kertoo nuoren miehen ja vanhemman naisen kielletystä rakkaudesta ja se sijoittuu historialliseen Japaniin. Vaikka genrenä onkin erotiikka, ei sen tasoisia kohtauksia ollut kovinkaan montaa. Menee siis ihan perus-draamana tämä. En oikeen odottanut tältä elokuvalta mitään, joten pääsin yllättymään positiivisesti. Kyllä tämän mielellään katseli.
Kaidan Shin Mimibukuro: gekijô-ban on kokoelma viiden minuutin pituisia kauhuelokuvapätkiä. Yhteensä nämä pätkät kestävät hieman yli kolme tuntia, mutta me katsoimme tällä kertaa näistä vain kymmenen, eli yhteensä hieman alle tunnin verran. Aikaisemmin olen katsonut kyllä nämä kaikki. Jotkut pätkistä ovat pelottavia, jotkut hauskoja ja jotkut vaan outoja. Pätkät ovat niin lyhyitä että yhteen ei tosiaankaan ehdi kyllästyä, eli nämä kaikki katselee mielellään. Hyvä puoli tässä on myös se, että jos ei kaikkia kerralla jaksa katsella niin voi hyvin pätkiä osiin. Muutamat pätkät liittyvät toisiinsa, mutta lähes kaikki ovat vain itsenäisiä tarinoita.
Viimeisenä katsoimme viime kerralla jo mainitsemani elokuvan Naisu no mori. Elokuva on vuodelta 2005 ja se edustaa genreltään psykedeliaa. Elokuvassa on monta erillistä juonta, jotka kuitenkin jollain tavalla liittyvät lopulta toisiinsa. Pätkät ovat välillä erittäin outoja ja tuntuvat unelta; en tiedä onko ohjaaja itse nähnyt tällaisia unia ja päättänyt koota niistä elokuvan, mutta en kyllä ihmettele jos näin on. Elokuvassa on hyvät musiikit, ja tämä kannattaakin katsella sellaisessa tilassa tai sellaiseen vuorokaudenaikaan, että ei haittaa vaikka kotiteatterin bassot laittaisikin täysille ja voluumin kaakkoon. Kaikessa outoudessaan tämä on todellakin katsomisen arvoinen; kannattaa välillä poiketa siitä mainstream-tarjonnasta ja valita joku tämän tyylinen elokuva.
Näiden elokuvien lisäksi katsottiin eilen taas osana manga & anime -kurssia elokuva nimeltä Hoshi no koe, tai englanniksi Voices of a Distant Star.
Elokuva on siinä määrin mielenkiintoinen, että sen on piirtänyt ja ohjannut animealan amatööri kotistudiossaan yksin. Elokuvassa esiintyvän pojan ääni on hänen oma äänensä ja tytön ääni hänen kihlattunsa ääni. Musiikin on tehnyt hänen ystävänsä.
Hoshi no koe on vuodelta 2003 ja se kestää vain 25 minuuttia. Elokuva kertoo tytön ja pojan välisestä rakkaudesta, vaikka he ovat valovuosien päässä toisistaan. Tämäkään elokuva ei ole kovin kaupallinen tarinallisesti, mutta se on silti yllättäen päässyt myös kansainväliseen levitykseen.
Huh, on tässä tullut taas viikonlopulle elokuvia kerrakseen. Tasan viikko siihen JLPT:iin ja kertailtavaa on vielä paljon, huomasin sen harjoituskokeessa. Onneksi elokuvien katselu on hyvää kuunteluharjoitusta; ehkä tän elokuvamäärän vuoksi juurikin tuo kuuntelu on se mun vahvin osa-alue. ;-) Täytyis saada elokuviin japanin kielinen tekstitys niin saisi sitten kohennettua sitä heikointakin osa-aluetta, kanjilukutaitoa.
Kirjoittelen varmaan seuraavan kerran sitten tunnelmia sen JLPT:n jälkeen. Töistäkin alkoi joululoma, joten voi nyt tulevan viikon keskittyä vain opiskelemiseen. Peukut pystyyn ja omamorit tanaan!
Ensimmäisenä katsomamme Narayama bushiko on vuonna 1983 valmistunut remake 50-luvun samannimisestä elokuvasta. Elokuva on voittanut useita palkintoja sekä Japanissa että ulkomailla. Narayama bushiko kertoo vuoristokylän elämästä historiallisessa Japanissa. Aiheena on erityisesti "obasute", eli vanhusten hylkääminen vuorille kuolemaan; tätäkin on Japanissa harrastettu aikoinaan. Elokuva oli mielenkiintoinen ja helppo ymmärtää, mukavaa vaihtelua siis viimeaikoina katseltuihin taide-elokuviin.
Hôhokekyo tonari no Yamada-kun on Studio Ghiblin tuottama anime-elokuva vuodelta 1999, ja se kertoo japanilaisesta perhe-elämästä tämän päivän Japanissa. Piirustustyyli on erikoinen mutta sopii hyvin tähän elokuvaan. Elokuva on huoleton ja hauska ja mielestäni se todellakin kuvastaa hyvin japanilaista perhe-elämää; sen verran mitä siihen olen todellisuudessa päässyt itsekin tutustumaan. Koko leffayön elokuvista tämä oli viihdyttävin.
Ai no borei on erotiikkaelokuva vuodelta 1978. Tämä elokuva on voittanut palkinnon mm. Cannesin elokuvajuhlilla, kuten Narayama bushikokin. Elokuva kertoo nuoren miehen ja vanhemman naisen kielletystä rakkaudesta ja se sijoittuu historialliseen Japaniin. Vaikka genrenä onkin erotiikka, ei sen tasoisia kohtauksia ollut kovinkaan montaa. Menee siis ihan perus-draamana tämä. En oikeen odottanut tältä elokuvalta mitään, joten pääsin yllättymään positiivisesti. Kyllä tämän mielellään katseli.
Kaidan Shin Mimibukuro: gekijô-ban on kokoelma viiden minuutin pituisia kauhuelokuvapätkiä. Yhteensä nämä pätkät kestävät hieman yli kolme tuntia, mutta me katsoimme tällä kertaa näistä vain kymmenen, eli yhteensä hieman alle tunnin verran. Aikaisemmin olen katsonut kyllä nämä kaikki. Jotkut pätkistä ovat pelottavia, jotkut hauskoja ja jotkut vaan outoja. Pätkät ovat niin lyhyitä että yhteen ei tosiaankaan ehdi kyllästyä, eli nämä kaikki katselee mielellään. Hyvä puoli tässä on myös se, että jos ei kaikkia kerralla jaksa katsella niin voi hyvin pätkiä osiin. Muutamat pätkät liittyvät toisiinsa, mutta lähes kaikki ovat vain itsenäisiä tarinoita.
Viimeisenä katsoimme viime kerralla jo mainitsemani elokuvan Naisu no mori. Elokuva on vuodelta 2005 ja se edustaa genreltään psykedeliaa. Elokuvassa on monta erillistä juonta, jotka kuitenkin jollain tavalla liittyvät lopulta toisiinsa. Pätkät ovat välillä erittäin outoja ja tuntuvat unelta; en tiedä onko ohjaaja itse nähnyt tällaisia unia ja päättänyt koota niistä elokuvan, mutta en kyllä ihmettele jos näin on. Elokuvassa on hyvät musiikit, ja tämä kannattaakin katsella sellaisessa tilassa tai sellaiseen vuorokaudenaikaan, että ei haittaa vaikka kotiteatterin bassot laittaisikin täysille ja voluumin kaakkoon. Kaikessa outoudessaan tämä on todellakin katsomisen arvoinen; kannattaa välillä poiketa siitä mainstream-tarjonnasta ja valita joku tämän tyylinen elokuva.
Näiden elokuvien lisäksi katsottiin eilen taas osana manga & anime -kurssia elokuva nimeltä Hoshi no koe, tai englanniksi Voices of a Distant Star.
Elokuva on siinä määrin mielenkiintoinen, että sen on piirtänyt ja ohjannut animealan amatööri kotistudiossaan yksin. Elokuvassa esiintyvän pojan ääni on hänen oma äänensä ja tytön ääni hänen kihlattunsa ääni. Musiikin on tehnyt hänen ystävänsä.
Hoshi no koe on vuodelta 2003 ja se kestää vain 25 minuuttia. Elokuva kertoo tytön ja pojan välisestä rakkaudesta, vaikka he ovat valovuosien päässä toisistaan. Tämäkään elokuva ei ole kovin kaupallinen tarinallisesti, mutta se on silti yllättäen päässyt myös kansainväliseen levitykseen.
Huh, on tässä tullut taas viikonlopulle elokuvia kerrakseen. Tasan viikko siihen JLPT:iin ja kertailtavaa on vielä paljon, huomasin sen harjoituskokeessa. Onneksi elokuvien katselu on hyvää kuunteluharjoitusta; ehkä tän elokuvamäärän vuoksi juurikin tuo kuuntelu on se mun vahvin osa-alue. ;-) Täytyis saada elokuviin japanin kielinen tekstitys niin saisi sitten kohennettua sitä heikointakin osa-aluetta, kanjilukutaitoa.
Kirjoittelen varmaan seuraavan kerran sitten tunnelmia sen JLPT:n jälkeen. Töistäkin alkoi joululoma, joten voi nyt tulevan viikon keskittyä vain opiskelemiseen. Peukut pystyyn ja omamorit tanaan!
lähettänyt Lotta | Watia.fi @ 19.35
0 kommenttia:
Lähetä kommentti
Tilaa Lähetä kommentteja [Atom]
<< Etusivu