Sivu on muuttanut uuteen osoitteeseen

All About Lily Chou-Chou.

うなぎ丼 ♨ UNAGIDON

sunnuntai 16. marraskuuta 2008

All About Lily Chou-Chou.

Noniin, nyt oon vähän tutkinut tätä blogspotia ja sen ominaisuuksia, ja täytyy kyllä sanoa että tykkään huomattavasti enemmän kuin Livejournalista! Miks en ole aikaisemmin tänne eksynyt...

Nyt kun viikko alkaa olla lopuillaan, ajattelin kertailla vähän mitä tässä on tullut puuhailtua ja mitä olis pitänyt puuhailla.

Katsottiin tällä viikolla koulussa kaksi elokuvaa. Ensimmäinen näistä oli tarkoitettu lähinnä ensimmäisen vuoden opiskelijoille osana reaalikurssia, mutta koska en ollut nähnyt sitä ajattelin käydä katsomassa. Onneksi menin!


Elokuvan nimi oli otsikon mukaisiesti "All About Lily Chou-Chou", tai japaniksi "Riri ShuShu no subete". Elokuva kertoi nuorista lukiolaisista ja heidän ongelmistaan jotka nykypäivän Japanissa ovat todellista totta; koulukiusaaminen, näpistely, teiniprostituutio... Elokuvan sitoi yhteen artisti nimeltä "Lily Chou-Chou", jonka musiikkia kuulimme läpi elokuvan. Elokuvassa näimme myös useita otteita anonyymien käyttäjien kirjoituksista Lilylle omistetulla foorumilla.

Elokuva kesti 2,5h ja mielestäni aika vierähti kuin siivillä. Elokuva kuitenkin jakoi selkeästi mielipiteitä kun keskustelimme siitä sen päätyttyä. Moni ei pysynyt yhtään kärryillä tai ahdistui elokuvasta. Ehkä tämä elokuva olisi pitänyt näyttää opiskelijoille vasta toisena tai kolmantena opiskeluvuonna? En keksinyt muuta syytä miksi sytyin siihen itse niin kovin, kun suurinosa oli ihan päinvastaista mieltä. ;-)

Toinen elokuva joka tällä viikolla koulussa katsottiin, tällä kertaa osana kurssia "Anime & Manga II", oli nimeltään "Millennium Actress", tai japaniksi "Sennen joyû".


Elokuva kertoi tytöstä, joka nuorena sai eräältä kapinalliselta mieheltä avaimen. Tyttö ryhtyy näyttelijäksi, koska sillätavoin hän pääsee matkustamaan ja uskoo näin löytävänsä tämän miehen, jota hän kuvailee elämänsä rakkaudeksi. Elokuva tapahtuu tämän tytön muistoissa, kun dokumenttiryhmä haastattelee häntä. Elokuvassa pääsee hyppäämään erilaisille aikakausille ja hyvin erilaisiin ympäristöihin, joka välillä tuntui vähän sekavalta, mutta samalla toi elokuvaan tiettyä kiinnostavuutta.

Elokuva kesti vain 1,5h ja piti kyllä otteessaan tämän ajan. Tästä DVD:stä löytyy myös Suomijulkaisu. Sennen joyû:n ohjaaja Satoshi Kon oli muuten viikko sitten lauantaina vierailemassa Helsingissä. Itse en valitettavasti päässyt paikalle.

Näiden elokuvien lisäksi viikko on mennyt lähinnä opiskellen ja töitä tehden. Perjantai-iltana pääsi opintojen keskeltä vähän rentoutumaankin, kun pidettiin meidän Jidôhanbaiki-bändin kanssa bänditreenit. Tämän syksyn ohjelmisto koostuu toistaiseksi neljästä biisistä: Blue Hearts - Linda Linda, Yumi Arai - Ruuju no dengon, Round Table - Let me be with you, Home Made Kazoku - Shounen heart. Lisäyksenä toivottavasti saadaan tähän pian enkaakin; itse toivoisin pääsevämme harjoittelemaan Sayuri Ishikawan biisiä "Amagigoe".



Tällä biisillä on myös hieno musiikkivideo, mutta sen liittäminen pois YouTubesta oli kielletty. Kantsii silti katsoa. ;-)

Eiliseksi suunniteltu opiskelusessio jäi lahnausfiiliksen vuoksi väliin, mutta aion nyt ottaa kiinni oikeen urakalla. Nyt siis muutama tunti opiskelua ennen sunnuntai-illan hömppäohjelmaa "Project Runway". Huomenna ja ylihuomenna pidän oppilailleni japaninkielenkokeen; toivottavasti menestys on suuri!

0 kommenttia:

Lähetä kommentti

Tilaa Lähetä kommentteja [Atom]

<< Etusivu