Sivu on muuttanut uuteen osoitteeseen

うなぎ丼 ♨ UNAGIDON

うなぎ丼 ♨ UNAGIDON

perjantai 27. marraskuuta 2009

やっと来た金曜日 ~ T.G.I. Friday.

Rankka viikko takana, mutta se tarkoittaa sitä, että vuoden viimeiset viikot ovat sitten vähemmän rankkoja. Tällä viikolla oli kaksi tenttiä jotka oli suhteellisen helppoja, mutta meni sitten kuitenkin keskinkertaisesti. Vähän pettynyt olen tuloksiini, sillä luulin pärjänneeni paremmin. Ehkä arvosteluasteikko oli aika ankara, sillä muut olivat omista tuloksistaan samaa mieltä. Nooh, vaikka pari kolmosta nyt sinne arvosanoihin pärähtikin, niin toi tää viikko yhden vitosenkin sentäs.

Toi kolmonen on kyllä sellanen arvosana, joka ei kerro mitään. Sen saamiseen on pettynyt sen takia, koska se ei ole mielestäni hyvä eikä huono arvosana. Tulee sellanen fiilis et tässä sun työssä/tentissä/esityksessä ei nyt oikeen ollu mitään erityisen hyvää, mutta ei sulla nyt ihan pielessäkään tää oo. Rasittavat kolmoset!! ;-D Mut ei sillä, kyllä mä mieluummin sen kolmosen sinne opintorekisteriin otan kuin vaikkapa kakkosen. ;-) Aina sinne neloseen ja vitoseen silti pyritään tähtäämään!

Nyt alkaa olla tän lukukauden kouluprojektit ja tentit pikkuhiljaa pulkassa, joten taitaa olla niin et tän vuoden joulukuun opiskelustressit on vältetty. Jeahhhh!! Yleensä tuntuu se joulukuu olevan se kaikkein stressaavin, mut nyt on jotenkin aika tasaisesti pitkin syksyä se stressaaminen levittynyt (tiiä sit onko sekään niin hyvä juttu... ^^;), niin jolukuusta tuleekin suhteellisen iisi. Aika jees.

Vaikka nyt tos sanoinkin et rankka ja kiireinen viikko takana, niin kyl se viel vähän jatkuu. Huomenna lähdetään nimittäin klo 8:30 aamusella sinne kv-tutor-leirille. Ei vieläkään tarkalleen olla saatu tietoa että missä tää meidän salaperäinen päämäärä on, mut luulen et se vois olla Vesalan leirikeskus parinkymmenen kilometrin päässä Jyväskylän keskustasta. Raportoinpa siitä sit et missä oikeen oltiin, kunhan sunnuntaina päästään takaisin. :-p

Sunnuntai-iltaisen Jyväskylän joulunavauksen ilotulitteet näkyivät hienosti meille saakka. Vikan kuvan alanurkassa on telkkarista tuleva heijastus. ;-p

Tässä seuraavassa videossa on hieno stop motion -tekniikalla tehty tarina perhosen kehityksestä toukkavaiheesta saakka. Perhosen kehitys on kuvattu käyttäen origami-paperintaittelua. Tarinan tekemiseen käytettiin yli 1200 valokuvaa, eli on siinä ollut näpertäminen!



Dream ~ Get Over (anime-sarjasta Hikaru no go)


lauantai 21. marraskuuta 2009

またかわいい猫ちゃん ~ yet another cute cat.

Laitoin aikaisemmin tänne videon kissasta jolla on kulmakarvat. Tällä seuraavalla kissalla ei ole kulmakarvoja, vaan sillä lukee otsassaan 八 (hachi), joka tarkoittaa kahdeksan. Kissan nimeksi on tästä johtuen tullut tietysti Hachi, joka on suosittu koiran nimi.



Ens viikonloppuna olis se kv-tutorleiri josta puhuin. Ei oo tosin mitään tietoa että missä se on, miten sinne mennään ja kauanko se kestää. Tai siis kai se lauantaista sunnuntaihin on, mutta tarkempaa aikataulua ei olla vielä saatu. Sais kohta tulla vähän infoo!

Kuulin että kv-tutoriksi oli hakenut tänä vuonna 80 hakijaa joista 23 oli valittu. Aikamoinen tunku! Meistä matkailun ensimmäisen vuoden opiskelijoista tietojeni mukaan haki kuusi, joista kaikki pääsi. Ehkä johtuu siitä et meillä on kaikilla jo jotain kansainvälistä kokemusta ja alakin on sellainen, et ollaan kaikki kiinnostuttu kyllä kansainvälisyydestä.


Eilinen TOSI-jakson työskentely oli kyl aika turhaa. Suurimman osan työvuorostani istuskelin tekemättä mitään. Vuoron lopuksi sain kyllä onneksi hommiakin, mutta muuten oli aika hiljaista. Vähän tuntuu, et suurimmilta osin meistä harjoittelijoista on vain enemmän haittaa kuin oikeaa hyötyä. Tää harjoittelujakso kaipaa kyllä vielä kovasti kehittelyä jotta siitä ois oikeesti hyötyy niin työntekijälle kuin työnantajallekin. Se tässä kummastuttaa kaikista eniten, että näitä TOSI-jakson 54:ää työtuntia EI SAA tehdä muualla kuin koululla. Harmittaa niiden puolesta, kenellä on työpaikka jossa tekevät viikottain vastaavanlaista työtä.

Työvuoroja ei myöskään tunnu riittävän koululla tarpeeksi, sillä meitä on noin sata opiskelijaa (matkailuala (n. 40 opiskelijaa) + palvelujen tuottaminen ja johtaminen -koulutusohjelma (n. 60 opiskelijaa)), joiden täytyy TOSI-jakso suorittaa. 100 x 54 työtuntia on jo 5400 tuntia, joka vastaa 675:ttä kahdeksan tunnin työpäivää. Työtehtäviä koululla riittää vain muutamalle päivässä ja nää työtunnit pitäis olla suoritettuna OMALLA AJALLA (= ei saa olla poissa oppitunneilta) huhtikuuhun mennessä, niin osaa hölmömpikin laskea et tiukkaa tekee. Yritin saada lisää työvuoroja loppuvuodeksi, niin vain yksi päivä oli enää sellainen jolle pystyin työvuoron ottamaan ja joka ei ollut jo varattu. Jää siis keväälle vielä aika monta työtuntia tehtäväksi...

Road of Major ~ Taisetsu na mono


torstai 19. marraskuuta 2009

バイトバイト・・・ ~ work work...

Työntäyteinen viikko takana. Perjantainen JAMK tutuksi -päivä meni oikein mukavasti info-pisteessä info-henkilönä palloillen. Lisää TOSI-jakson töitä tein eilen koulumme tilapalveluissa. Huomenna koulun jälkeen viel lissää! Sit vihdoin viikonloppu~

Lauantain ja sunnuntain oleskelin siis Helsingissä japaninkurssin parissa. Kurssi meni oikein mukavasti ja oli kaikin puolin kivaa! Olivat tehneet hienon julisteenkin sinne opiston ulkopuolelle ja seinille! ;-D

Ainakin mulla on hieno titteli... ;-D

Paikallisjunilla kulkeminen olikin sitten yllättävän helppoa, vaikka sitä vähän jännäsinkin! Mutta toisaalta, jos on selvinnyt Tokion metrosokkeloissa, kuinka vaikee se Helsingin paikallisliikenne voi olla... ^^; Vaikeempi homma oli kuitenkin löytää Pasilasta oikea hotelli; paikallisetkaan eivät oikeen tienneet missä se on, vaan ohjasivat minne sattuu. Lopulta sit kuitenkin joku ties missä se on ja selvisin oikeaan yöpymispaikkaan!

Jyväskylässä OLI lunta, ei oo enää...

Sain tossa viime torstaina tekstiviestin Seinäjoella asuvalta 22-vuotiaalta japanilaiselta tytöltä, että hän haluaisi tulla apuopettajaksi mun japanintunneille. Otin tietty heti tarjouksen vastaan, ja hän tulikin maanantaina apuopeksi. :-) Hän toi oman kimononsa mukanaan ja esitteli sitä vielä lopputunnista luokalle, sekä kertoi muutenkin tämän japanilaisen perinnevaatteen käyttötavoista. Oli mukavaa!

Tämän nuoren naisen nimi on Azusa. Hän on tullut Suomeen viime elokuussa, ja aikoo olla täällä maaliskuuhun saakka tehden työharjoittelujaksoaan Seinäjoella. Hän opiskelee Tôdaissa (Tokion yliopisto), yhdessä maailman arvostetuimmista yliopistoista solubiologiaa. Mageeta!
Kuvasarja Kawaguchikosta, Japanista, vuodelta 2007!

Rimi Natsukawa ~ Shimauta

keskiviikko 11. marraskuuta 2009

大成功 ~ great success.

Flunssa on voitettu. Tänään sai vielä extra-lepopäivän kun tunnit oli peruttu opettajan sairastapauksen vuoksi, joten huomenna jaksaa taas virkeenä kouluun.

Huomenaamuna olis vuorossa kuluttajalainsäädännön tentti, johon pitää vielä vähän kertailla. Koulun jälkeen on taas luvassa työskentelyä pääkampuksella perjantaina järjestettävää JAMK tutuksi -päivää varten. Perjantaina oon kahdeksasta puol neljään töissä siellä tapahtumassa. Hyvin kertyy työtunteja TOSI-jaksoa varten. :-)


Tänään sain myös sähköpostia että pääsin kansainväliseksi tutoriksi! Hakijoita oli tänä syksynä tosi paljon. En tiedä kuinka moni loppujenlopuksi sitten valittiin. Uudet vaihto-opiskelijat tulee Jyväskylään 6.1. ja meillä on 28.-29.11. tutor-leiri jolla saadaan kaikkee käytännöntietoo liittyen tutorointiin. Silloin varmaan jaetaan jokaiselle omat tutoroitavatkin. Toivottavasti saan aasialaisen tutoroitavan niin pääsen ehkä opiskeleen jotain kivaa kieltäkin! :-D Kivaa!



Täytyis varmaan siirtyä siihen tenttiinlukemisen pariin... Pitää loppuviikon kyllä ihan hyvin kiirettä, kun to-pe ois sitä TOSI-jakson työskentelyä ja la-aamuna lähden sitten junalla Helsinkiin pitämään japaninkurssia. Kurssi järjestetään Oulunkylässä la-su, molempina päivinä klo 11:30-17:00. Yöksi meen Sokos Hotel Pasilaan. Toivottavasti osaan liikkua noilla paikallisjunilla... -___-;

Osaaks joku kertoo, et ku ostin junalipun Jyväskylä-Oulunkylä ja tossa on vaihto Tikkurilassa paikallisjunaan, niin pitääkö mun näyttää/leimata toi lippu siellä paikallisjunassa vai vaan sillon jos joku tarkastaja tulee kysyyn? Et pitääkö osata mennä johki eri vaunuun jossa se sit leimataan? Oon kulkenu pääkaupunkiseudun paikallisjunalla viimeks... Sillon kun junalippu maksettiin markoissa. :-D

Shônan no Kaze ~ Junrenka



Tuntuuks ton biisin melodia tutulta? Mun oppilas joskus kysy että mikä on tää biisi, joka soi usein Nousevan auringon kajo -tv-sarjan taustalla. Otinpa sit siitä selvää, ja se on just tää! :-)

sunnuntai 8. marraskuuta 2009

沖縄 ~ Okinawa.

Flunssaisena ja kylmissään, Suomen harmaasta säästä kärsiessä ei voi muuta kuin kaivata aurinkoiseen ja lämpimään. Suomi ja erityisesti Suomen kesä on oiken kiva, mutta kylmä ja pimeä talvi... Joka vuosi se pääsee yllättämään.


Okinawa on Japanin eteläisin osa, joka koostuu saarijonosta, jonka pituus kokonaisuudessaan on n. 1000 kilometriä. Okinawalla on trooppinen ilmasto, ja alimmillaan lämpötila laskee talvella jonnekin 15 asteen tienoille. Pääasiassa Okinawan saaristossa on aina hyvin lämmintä. Sinne haluan. Nyt. Heti!

Okinawa on pyörinyt haaveissa jo pitkään, mutta silti Japaninreissut on kohdistuneet tähän mennessä vain Japanin pääsaarelle. Joku kerta otan kuitenkin irtioton arjesta ja matkustan jollekin Okinawan pienistä ja lämpimistä saarista vain makoilemaan auringossa ja nauttimaan elämästä. Kuka lähtee messiin?

Katselin vähän reilu vuosi sitten japanilaisen draamasarjan Ruri no shima (瑠璃の島), joka kertoo nuoresta tytöstä, joka tuodaan pienelle, muutamankymmenen asukkaan asuttamalle okinawalaiselle saarelle asumaan ja käymään koulua, jottei saaren ainoaa koulua lakkautettaisi. Elämä saarella on niin ihanan huoletonta ja rentoa, ja siellä raikuu kaunis sanshin-musiikki. Puhumattakaan lämmöstä, hiekkarannoista ja kimaltelevasta merestä. Voiko parempaa olla?

Ruri no shima.



Sanshin-musiikkia.



Myös Azumanga Daiô:n ( あずまんが大王) Okinawa-jaksosta välittyy ihana ja hauska Okinawan fiilis. Jaksosta oppii muutamia okinawalaisia sanoja ja asioita, jotka liittyy Okinawaan. Kantsii katsoa jos ei oo nähnyt!







Lämpöön ja aurinkoon kiitos nyt ja heti!

lauantai 7. marraskuuta 2009

先週は大変忙しかった ~ last week was a really busy one.

Ei oo nuo kahdeksan kouluaamut ihmisille tarkoitettu. Joka aamu paitsi maanantaina piti mennä kahdeksalta koululle. Yleensä oon ollut jokatoisen tiistain pois koulusta, koska tuun maanantai-iltana niin myöhään takaisin Seinäjoelta ja lähden sit siinä päiväsellä sinne taas takaisin, mutta tässä jaksossa tiistaiaamuna on sellainen kurssi, jolta saa olla vain kerran pois. Jos on vaikka kaksi kertaa pois, joutuu käymään kurssin uusiksi ensi syksynä. Ehh?! Niinpä sain ma-ti- ja ti-ke-öinä nukuttua ehkä 5-6 tuntia, joka ei todellakaan riitä virkeystason ja vastustuskyvyn ylläpitämiseksi. Perjantaina tästä ihanan kiireisestä ja väsyneestä viikosta saikin sit palkkioksi kuumeen. Toivottavasti tää kuumeinen flunssa ei oo mallia sika.


Eilen meinasin skipata koulun, koska jo aamulla oli niin kuumeinen ja flunssainen olo, eikä kipeenä sais mennä kouluun just sen influenssan leviämisen ehkäisemiseksi... Mut meillä on myös toinen kurssi, josta kuulemma saa tosi huonon numeron jos meinaa olla muutamankin kerran pois, joten oli se sit vaan mentävä. Naurettavaa! Viime jaksossa oli kurssi jolla ei ollut läsnäolopakkoa ja sain sellaisen käsityksen, että jos vain asiat opiskelee kotona, ei oo niin justiinsa olla paikalla joka kerta muillakaan kursseilla. Mut ei se mennykkään niin! Täytyy kipeenä mennä sit kouluun, onpa kivaa.

Viime jakso oli kyl tosi jees, kun koulua ei ollut ihan niin paljoo. Nyt on sit senkin edestä, ja tehtäviä joutuu tekeen kaksinkertaisella tahdilla. En ota kyllä ensi keväälle yhtä montaa kurssia mitä tälle syksylle, et selviäis siitäki sit hengissä! Onneks tammikuussa alkaa kuitenkin ihan mielenkiintoisia kursseja. Tässäkin jaksossa on kyllä yks tosi mielenkiintoinen kurssi, että pysyy mielenkiinto kouluun kuitenkin onneks yllä!


Meillä on myös koulussa yks vähän rasittava TOSI-jakso. En muista mistä noi kirjaimet tulee mut se on sellanen, et pitäis tehdä 54 tuntia töitä koululle. Töitä voi tehdä joko tilapalveluissa, koulun ruokalassa tai erilaisissa tapahtumissa. Tää työ pitää tehdä ensi huhtikuuhun mennessä ja työvuorot tehdään omalla ajalla. Edellisenä vuonna tää oli järjestetty niin, että kontaktiopetus oli kahden viikon ajalta peruttu ja tää tehtiin sit sellasena kahden viikon jaksona putkeen. Mielestäni vähän fiksumpi ratkaisu kuin tää mikä meillä nyt on, et pitäis muka jaksaa koulun (ja omien töiden...) lisäksi tehdä vielä ilmaista työtä koululle!

Tosi-jakso on nostattanut hirveesti opiskelijoiden tunteita, ja onhan se mustakin vähän rasittavaa, mutta en mä sitä nyt kuitenkaan niiiin kamalana koe, sillä saahan siitä nyt kuitenkin opintopisteitä, ja se nyt vaan on tehtävä. Kävin jo varaamassa muutamia työvuoroja tilapalveluihin, ja ensi viikon perjantaina teen töitä myös JAMK tutuksi -tapahtumassa. Yritän saada nuo tunnit mahdollisimman nopeesti kerättyä, ettei sit huhtikuussa tartte ihmetellä et hups, mistäs saisin nyt 40 tunnin edestä työtehtäviä...

Sain äidiltä lahjaksi Philips Wake-Up Lightin avuksi selviämään talven pimeistä aamuista. Sain sen torstaina ja pistin tietysti testiin heti perjantaiaamuksi. Tämä herätysvalo toimii sillä periaatteella, että kun olet asettanut haluamasi herätysajan, se meneekin päälle jo puoli tuntia ennen tätä aikaa ja alkaa pikkuhiljaa nostamaan valotasoaan simuloiden auringonnousua. Valomäärän tasainen kasvu alkaa hidastaa väsymystä tuottavan hormonin eritystä tehden näin heräämisestä helpompaa. Minä heräsin perjantaina tuohon valoon noin kymmenen minuuttia ennen kuin herätyskello olisi alkanut soimaan, ja tunsin itseni virkeämmäksi kuin normaalina pimeänä aamuna. Aamulla olin kuitenkin jo flunssainen, joten en ihan niin freesiksi itseäni kuitenkaan tuntenut, kuin olisin toivonut. Näyttää kuitenkin pelaavan!


Nytpä voisi lysähtää sohvalle täksi päiväksi katsomaan leffoja ja lepäilemään, toivoen että huomenna jaksaisi tehdä jotain kouluhommiakin... Jos huomennakin on kuitenkin erityisen flunssainen olo, voi olla että joutuu ainakin sen maanantain koulun skippaamaan. Eiköhän tää tästä - tabuja vaan naamaan!

Orange Range ~ Hana