Sivu on muuttanut uuteen osoitteeseen

うなぎ丼 ♨ UNAGIDON

うなぎ丼 ♨ UNAGIDON

torstai 28. toukokuuta 2009

ストックホルム ~ Stockholm.

Eilen palattiin takaisin Suomeen Tukholman reissulta. Reissuun lähdettiin viime sunnuntaina, ja kyseessä oli opintomatka Tukholman yliopistolle japanologian laitokselle. Vaikka opiskelen japanologiaa Suomessa, on yksikkömme Tukholman yliopiston etäyksikkö, joten kurssit suoritetaan Tukholman yliopistolle, tentit tulevat meille suoraan Tukholmasta ja esseet korjataan siellä. Välillä käymme kylässä siellä päässä ja aina välillä heitä tulee sitten tänne Suomen päähän käymään.

Sunnuntai-iltana lähdimme matkaan laivalla Turusta Tukholmaan. Laiva lähti klo 21, joten hirveästi muuta siinä illalla ei ehtinyt puuhaamaan kuin käymään buffetissa syömässä. Tyyrishän se on (27€), mutta on siellä sitten niitä laatujakin mitä maistella. Puhumattakaan viini- ja oluthanoista. ;-) Nukkumaan menin (yritin mennä) siinä puolenyön aikoihin, mutta tosi huonosti sai kyllä nukuttua. En tiedä mistä sitten johtui, vaikka väsynyt kyllä olin.

Näkymä laivalta.

Aamulla saavuimme Tukholmaan paikallista aikaa klo 6:30, jolloin laivasta tuli olla jo ulkona. On toi kyllä vähän liikaa, kun tullaan ajamaan pois hytistä jo heti kuuden jälkeen että "menkääs jo pois, meidän pitää siivota nää hytit!" >.< Vaikka aamulla joutuikin jo puoli kuuden aikaan heräämään ja yöllä ei ollut tullut nukuttua, olin aamulla yllättävän pirteä. Pitkä päivä tulisi kuitenkin olemaan edessä...

Laivalta lähdettiin joukolla kävellen kohti Södermalmilla sijaitsevaa hotelliamme. Matkaa oli varmaan jotain about kilsan verran, joten ihan sopiva kävelymatka aamutuimaan. Hotellin nimi oli Scandic Malm. Oli vielä sen verran aikaista, että vain kaksi ryhmämme huoneista oli valmiina siivottuina. Jätimme sitten tavaramme näihin kahteen huoneeseen ja jatkoimme kahdeksan aikaan matkaa metrolla Tukholman yliopistolle. Ostin kolmen päivän metrokortin, joka maksoi 200 kruunua eli n. 20 euroa. Sillä kortilla voi siis matkustella sekä metroilla että busseilla tuona aikana niin paljon kuin tykkää. Melko kallis tuo kortti silti mielestäni on verrattuna monen muun kaupungin vastaavanlaisiin kortteihin. Kyllä se silti maksoi itsensä takaisin!

Kävin viimeksi Tukholman yliopistolla kaksi vuotta sitten ja se oli edelleen yhtä kaunis mitä silloinkin. En ottanut kampus-alueelta oikein kuvia, kun kaikilla muillakin oli kameroita ja he siellä kuvasivat. Astuttuamme japanologian laitoksen rakennukseen sisään, oli kuitenkin pakko ottaa kuva.

Laitoksen seinillä jokaisessa kerroksessa oli
julisteita meidän bändimme konsertista!
Alkoi jo vähän jänskättään.

Ensimmäisenä meille pidettiin kalligrafia-oppitunti. Meillä täällä Suomen päässä ei ole erikseen kalligrafian opettajaa, joten aina kun näitä Tukholman pään tyyppejä tavataan, pidetään meille kalligrafian oppitunti. Aika paljon samoja perusjuttuja käytiin läpi mitä ollaan aikaisemmillakin kerroilla käyty. Lähinnä ensimmäisen vuoden opiskelijoille oli tarkoitettu se, mutta kivahan sitä on vähän aina kertailla.

Oppitunnin jälkeen mentiin lounastamaan opiskelijaruokalaan. Saatiin syödä seisovasta pöydästä ilmaiseksi ja oli kyllä todella maittavaa ja täyttävää ruokaa. Ruuan jälkeen oli laitettava auringonpaisteeseen hetkeksi maate ennen seuraavaa koitosta.

Meidän suomalaisjengiä kampusalueen nurmella.
Sää oli ihanan aurinkoinen ja lämmin ja kesä oli
vielä pidemmällä mitä meillä täällä Suomessa.

Kun oltiin vähän lepäilty, meidän bändi siirtyi roudaamaan soittovehkeitä juhlasaliin. Juhlasali oli rakennuksen kolmannessa kerroksessa, joten voitte kuvitella kuinka tuskaista oli raahata isoja kaiuttimia ja mm. rumpusettiä sinne ilman hissiä. Ei siin. Onneks oli muutakin porukkaa auttamassa niin saatiin kamat suhteellisen nopeasti ylös roudattua. Sillä välin kun me roudasimme ja vähän harjoittelimme, oli muu porukka katsomassa jotain japaninkielistä esitystä jonka paikalliset opiskelijat järjestivät.

Meidän keikka alkoi klo 15 ja aikaa meille oli varattu 45 minuuttia, jonka saimme juuri minuutilleen käytettyä. Keikka meni oikein hyvin ja fiilis oli tosi hyvä. Ei edes jännittänyt, toisin kuin sillä viime viikkoisella minikeikalla. Ehkä se johtui siitä että paikalla oli niin paljon tuttuja opiskelijakavereita sekä tuttuja opettajia. Mulla ei vielä ole kuva- tai videomatskua keikasta, mutta pistän tänne sitten kun joltakin sellaista saan. Oli kivaa!

Yliopistopäivän jälkeen siirryimme jengillä hotellille, jossa pääsimme nyt majoittautumaan omiin huoneisiimme. Huoneet olivat siistit ja kivat ja hotelli oli erittäin hyvällä paikalla; nurkan takana oli metroasema, josta oli kolme pysäkinväliä T-Centralenille. Hetken aikaa huoneessa lepäiltyämme jokainen jatkoi omille teilleen; me pienellä porukalla T-Centralenin nurkille pörräämään ja syömään illallista.

Näkymä hotellihuoneemme ikkunasta.


Linda ja Johanna Drottninggatanilla.


Vaalipropagandaa Sergels torgetilla.


Tukholma auringonlaskun aikaan sekä kuumailmapallo.


Linda, Johanna, Alex ja Jimi Gamla Stanissa.


Vanhan kaupungin tunnelit ja Jerusalem Kebab.

Illalla oli niin väsy, että vähän telkkarista Project Runwayta seurattuamme (aika hienosti muuten spoilas finaalikolmikon, siellä oli sama kausi menossa kuin meillä täällä Suomessa...) simahdin välittömästi ja nukuin kuin tukki aina aamukahdeksaan saakka.

Seuraavan päivän ohjelma oli aika avoin, ja jokainen viiletti aamupalan jälkeen oman kaveriporukkansa kanssa suuntaan jos toiseen. Me lähdettiin Östasiatiska museetille katsomaan näyttelyä "Mittens rike - kejsartidens Kina", jossa oli näyteillä kiinalaista esineistöä eri aikakausilta. Sisäänpääsy maksoi vain 30 kruunua (normaalisti 60 kruunua), koska museossa oli remontti menossa ja kaikki tilat eivät olleet avoinna yleisölle. Museolla sai jopa valokuvata, kunhan ei käytä salamaa.

Kuninkaanlinna matkalla Östasiatiska museetille,
joka sijaitsee Skeppsholmenilla.


Kiinalaisia hautalöytöjä; kameli ja kaksi vartijaa.


Aika magee posliininen taskurapu.

Posliininen buddhapatsas.


Kiinalaisia naisten kenkiä.

Miten kukaan aikuinen voi saada jalkansa mahtumaan noihin kenkiin...


Linda ja häntä päähän rummuttava patsas. Tää on ihan pysyvästä perusnäyttelystä, jossa
on näytteillä patsaita eri Itä-aasian kulttuureista.



Tää on myöskin sieltä perusnäyttelystä.


Kiinalainen paviljonki museon pihalla.

Museon jälkeen suuntasimme Tegnérgatanille, jossa sijaitsee kaksi japanikauppaa sekä muutamia aasialaisia (myös japanilaisia) ravintoloita. Nämä kaupat sijaitsevat samalla kadulla lähes vastapäätä toisiaan, joten molemmissa kannattaa käydä kun siellä päin liikkuu. Ostin vain ruokatarvikkeita, sillä ne olivat huomattavasti halvempia kuin Helsingin Tokyokanissa, jossa käytiin pari viikkoa sitten. Toisessa kaupassa oli lisäksi alennusmyynti, ja kaikki tuotteet olivat -15%, ja monet ostivatkin itselleen mm. kirjoja ja astioita suhteellisen edullisesti. Kaupasta sai myös erittäin edullisesti (lähes samaan hintaan mitä japanissa) aikakauslehtiä sekä japaninkielisiä pokkarikokoisia romaaneita.

Tegnérgatanin läheisyydessä sijaitsi meille suositeltu raamen-ruokapaikka jonne olimme menossa lounaalle, mutta se aukesikin vasta klo 17. Suuntasimme matkamme sitten T-Centralenille, jossa kävimme Taco Bar -nimisessä pikaruokaravintolassa syömässä. Hyvää oli sekin, vaikka raamenit vähän mieltä jäikin kaivertamaan.

Lounaan jälkeen osa porukasta jatkoi matkaa Etnografiska museetille, ja meidän porukka jäi vielä keskustaan pyörimään, sillä olimme jo nähneet museon kauniine teehuoneineen aikaisemmin. Etnografiska museetilla on siis oikein kaunis teehuone, joka on rakennettu luonnon keskelle. Jos sinne päin eksyy, kannattaa liittyä mukaan opastetulle kierrokselle kyseiselle teehuoneelle. Sinne pääsee Sergels torgetilla bussilla nro. 69 tai 69K.

Hengasimme loppuillan tyttöjen kanssa lähinnä Gamla Stanissa nauttien kauniista ilmasta, katuesiintyjistä sekä jäätelöstä tuoreine vohveleineen.

Johanna, Tiia ja Linda Gamla Stanin kapealla kadulla.


Katutaiteilija Gamla Stanissa.


Kaunis kalteri lastentarhan muurissa.


Katunäkymää Gamla Stanissa.


Johanna jätskibaarin ikkunalaudalla.

Puoli kuuden aikaan illalla alkoi aurinkoisen päivän päätteeksi satelemaan, joten siirryimme takaisin hotellille, josta haimme matkatavaramme ja suuntasimme yhteisvoimin kohti laivaterminaalia. Laiva takaisin Turkuun lähti klo 20:10. Laivalla kävimme jälleen joukolla buffetissa sekä hengailimme ja jutustelimme pitkälle yöhön, jonka johdosta seuraavan päivän bussimatka takaisin Vaasaan oli erittäin väsynyt.

Mirja, Jetro, Timo, Mikko, Tiia, Johanna, Eekku, Aino ja Janne buffetissa.

Kiva, aurinkoinen, hauska ja kaiken kaikkiaan erittäin onnistunut reissu. Lisäilen matskua meidän keikasta sitten myöhemmin, kunhan sitä minulle asti taas ehtii.

maanantai 18. toukokuuta 2009

ヘルシンキ旅行とライブ ~ trip to Helsinki and a live show.

Kuten otsikko kertoo, on tässä viikon sisään nyt tullut käytyä Helsingissä sekä esiinnyttyä vähän yleisölle Jidôhanbaikin kanssa. Mennäänpäs ensin ajassa taaksepäin viime torstaihin!



Siinä vähän videota päivän tapahtumista. Jetro jälleen kerran kuvasi ja editoi. Kerroinkin jo viime postauksessa mitä kohteita päivä tulisi sisältämään, joten ei siitä tässä vaiheessa sen enempää. Matkaan kuitenkin lähdettiin ihan liian aikaisin kahden tunnin yöunilla, joten päivästä tuli ihan liian väsynyt...

Matkalla Suomenlinnaan ja teehuoneeseen


japanologian opiskelijoita Suomenlinnan teehuoneella


jiku-käärö teehuoneella


Tietty piti taas käydä japanilaista ruokaa syömässä,
kun ei meillä täällä Vaasassa oo ainuttakaan
japanilaista ravintolaa. Hyvää katsudonia oli!



Aleksanterin teatteriin oli rakennettu oikein nô-teatterilava.
Itse nô-näytelmän aikana ei valitettavasti saanut kuvata.
Erittäin vaikuttavaa!


Olin kyl niiiin väsynyt kun pääsin takaisin kotiin. Kello oli siinä vaiheessa noin puoli neljä aamuyöllä, ja kun oli tullut herättyä n. 24 tuntia ennen tuota, maittoi uni kyllä enemmän kuin makeasti. Kaiken kaikkiaan hieno ja aktiviteettitäytteinen päivä.

Sit pikkasen vielä tästä päivästä. Meillä oli tänään pieni konsertti Vaasan Miratalolla. Katsojia oli jotain 50 henkilön pintaan (en mä tiedä, en osaa arvoida...), ja keikka meni ihan hyvin, ainakin fiilistä oli, vaikka kiekumisessa parantamisen varaa onkin! ;-D Eniveis, tässäpä kahteen pätkään pätkitty keikkamme.






tiistai 12. toukokuuta 2009

デスコン ~ Desucon.

Hmmdi. Kaikenlaisii juttui on täs ollu nyt. Mun piti jo tossa heti sunnuntaina päivitellä vähän viikonlopun kivoja menoja, mutta surullisen perhetapauksen vuoksi en kyennyt kirjoittelemaan iloisista jutuista. On kuitenkin jo jatkettava eteenpäin.

Ensin tosi kiva uutinen. Päästiin Jidôhanbaiki-yhtyeemme kanssa esiintymään Desucon-nimiseen tapahtumaan. Esiinnymme siellä sunnuntaina 7.6. klo 14:30 alkaen; sinne vaan kaikki siis paikalle fiilistelemään japanilaisen pop-musiikin tahtiin!

Sit vähän muita kivoja kuulumisia. Lauantaina Kana saapui jo aamuvarhain tänne Vaasaan junalla. Oli todella sateinen päivä, mikä oli tosi harmi. Siellä sit sukat märkinä vähän pyörittiin keskustassa, mutta sit ku oltiin jo ihan litimärkiä niin mentiin Jannelle hengaileen ja lähdettiin sitten Jannen ja Jetron kanssa ajelemaan kohti Raippaluodon siltaa. Täytyyhän sitä vähän nähtävyyksiä katsella!

Siellä se silta taas on. Ja vähän sateessa piti poseerata kans!
Jetro kuvas nää kuvat, jjei!


Sit käytii vähän syömässä Vaasan parhaassa buffet-ravintolassa, Thai Housessa. Lauantaina siellä on buffet klo 12-18 ja maksaa 8,50€. Aina on ihan täynnä se mesta. Nams, hyvää oli!

Illalla meille tuli jengii ja sit vähän vietettiin iltaa. Kivaa oli sekin täysin! Oli siellä seizassaistumiskisakin, jonka Tiia yllättäen voitti. Kyllä se teen opiskelu Japanissa vaan tekee hyvää seizataidoille.

Siinä ne kilpailijat sit on.
Me ei Kanan kanssa osallistuttu. ;-p


Kana oli kyllä ihmeissään, kun lähes kaikki ihmiset ketä hän täällä Vaasassa tapasi, osasi puhua japania. Oisin kyllä mäkin, jos tilanne ois toisin päin. ;-)

Sunnuntaina vielä kierreltiin vähän Vaasaa ja otettiin valokuvia. Onneksi päivä oli aurinkoinen, joten ei tarvinnut sateessa käppäillä. Käytiin kirkossakin kurkkimassa, heh. Kana sai sieltä hyvät valokuvat otettua ainakin.

Tällä viikolla on meneillään Aasia Helsingissä -festivaali. Uutisissa luki, että tapahtumaa ei järjestetä budjetillisista syistä enää ensi vuonna, harmi. Kolmena seuraavana päivänä vielä kuitenkin tarjotaan Helsingissä mm. Nô-teatteria!

Me lähdetään torstaiaamuna (klo 5:30... -___-) bussilla kohti Helsinkiä, jossa käymme Suomenlinnan teehuoneella, japanilainen naisellisuus -näyttelyssä (jossa jo aiemminkin kävin ja tänne raportoin) sekä illalla katsomassa juurikin tuota nô-teatteria. Kyseessä on siis opintomatka, eli meitä lähtee reissuun bussillinen japanologeja. Kiva päivä tiedossa. (-:

Johanna antoi mulle blogissaan tunnustuksen. Hehhee, kiitti! ;-D

Pistänpä tunnustukset meneen eteenpäin parille hyvälle tyypille; Jetrolle ja Rikulle! (Riku kans sit tän tunnustuksen johdosta muistaa päivitellä sitä blogiaan, eiks vaa... ;-))

Mulle suositelluista videoista Youtubessa löytyi taas tuossa viime viikolla jotain kivaa. Artisti nimeltään Emilie Autumn oli ilmeisesti joku aika sitten käynyt esiintymässä Suomessa, ja siellä kuvattu video oli jostain syystä päätynyt mulle suositeltuihin videoihin. Kattelin sit sen ja paljon muutakin matskua keikalta, kun vaikutti niin mielenkiintoiselta meiningiltä. Aikaisemmin en kyseisestä artistista ollut kuullut.

Muutamia päiviä oon nyt kuunnellut hänen biisejään ja katsonut live-esiintymisiä (kannattaa katsoa, hienoo settii!) ja suosikkibiisikseni on noussut ehdottomasti biisi nimeltään 4 o'clock.



perjantai 8. toukokuuta 2009

パレード ~ Parade.

Tässä on muutennii alkuperäinen versio tuosta eilen linkittämästäni coverista. Yhtye on Chaba ja biisin nimi on Parade. Tää biisi esiintyy kuulemma myös Naruton lopputunnarina jollain kaudella.



Ekaa kertaa kuulin tän biisin kun nuo pojat sitä ehdotti että ois kiva soitella, mut tykkään siitä kyllä nyt tosi paljon. Aivan mahtavaa kun tossa on kitara, viulu ja shamisen, sopii jotenkin tosi hyvin yhteen. Shamisen tuo siihen sitä perinteistä Japania. Magee biisi.

Sit mun piti jo täs joku aika sitten liittää tänne kuva meidän bändistä, mut oon sit aina unohtanut. Tää tehtiin siksi että se lähetettiin Tukholmaan keikkajulistetta varten.

Ollaanpa söpöjä. :-D

Huomenna Kana tulee käymään luonani Vaasassa. Hän ei ole täällä koskaan käynyt, vaikka on syksystä saakka Seinäjoella asunut. Ensi kuussa hän palaa takaisin Japaniin, joten hän haluaa nyt vähän kierrellä vielä Suomea. Kana on siis tää japanilainen tyttö, joka oli käymässä mun oppitunneillani Seinäjoella, kuten täällä joskus raportoin. Hän on täällä yötäkin, jei. Kerkiää kierrellä hyvin ympäri Vaasaa ja ehkä vähän bailatakin. ;-)

torstai 7. toukokuuta 2009

Googleマップ ~ Google maps.

Mä oon ihan jäänyt koukkuun Googlen karttojen streetview-palveluun. Oon kierrellyt ympäri New Yorkia ja Bostonia tutkiskellen varaamiemme hostellien ympäristöjä ja kohteita, joissa on käytävä. Eihän sinne kohta edes tartte lähteä, kun on jo ihan nähty!

Ensin siis yövytään viikko Bostonissa. Yöpaikaksemme valittiin YMCA-hostelli, joka oli edullinen ja ihan kivan tuntuinen. Kolmen hengen huone ei ollut vapaana noille haluamillemme päiville, joten otettiin neljän hengen huone, vaikka meitä kolme onkin. Ei se loppujen lopuksi ollut kuin muutaman dollarin/yö enemmän hinnassaan. Onpa vähän tilavampi huone varmaan ainakin sitten. Tässäpä tää mesta.


Karttaa voi siis käännellä siinä ihan mielensä mukaan ja vaikka tutkiskella lähimestoja. Ihan rauhalliselta seudulta vaikuttaa.

Bostonista jatketaan matkaa bussilla New Yorkiin. Aluksi oli tosiaan tarkoitus pysähtyä jossain pikkupaikkakunnalla motelliin, mutta koska sopivaa motellia hyvien bussiyhteyksien päässä ei löytynyt, ajellaan me bussilla suoraan Bostonista New Yorkiin. Matka kestää n. 4h 30min ja maksaa $14/naama. Halpaa!

Vaikka New Yorkiin ajellaankin, otetaan me silti heti Manhattanilta bussi ja siirrytään vähän väljemmille vesille. Haluttiin nimittäin viettää se yksi yö motellissa, joten varattiin sellainen Manhattanin ulkopuolelta. Tää motelli oli erittäin edullinen ja hintaan kuuluu aamupala, ilmainen Internet, kaapeli-kanavat (sisältäen HBO, tän ne aina jaksaa mainita noissa ;-)) ja huoneessa on jopa oma mikro ja jääkaappikin. Luksusta. Ja lähellä on tietty mäkkäri josta saa hyvät mätöt huoneeseen ja sit voi tuijottaa telkkaria koko illan! Mikäs sen kivempaa. ;-D

Tässä kuvaa motellin edustalta:


Motellilta jatkamme matkaa sitten takaisin Manhattanille, jossa yövymme seuraavat viisi yötä hostellissa, jonka sisäänkäynti näyttää tältä:


Näytä suurempi kartta

Tää sijaitsee Manhattanilla Upper West Sidellä. Ei siellä rikkaimmalla alueella, mutta ei ihan siellä Harlemin ghettossakaan.

On toi Manhattankin jo sen verran iso, että vaikka oon siellä virtuaalikäppäillyt vaikka kuinka paljon, en mä varmaan osaa siellä suunnistaa sitten alkuunsakaan! Kaikki näyttää kyllä niin isolta. Vaikka suurkaupunki Tokio on jo nähty, niin siellä on silti kaikki niin pientä verrattuna New Yorkiin. Huh. Mutta onpa ne japanilaiset ihmisetkin pienempiä, niin kaikki voi olla vähän pienempää. ;-)

New Yorkin jälkeen jatketaan matkaa takaisin Bostoniin jossa vietetään sit vielä yksi yö tossa samassa YMCA-hostellissa. Sit seuraavana päivänä taas takaisin Suomeen. ;___;

Tässäpä loppuun vielä meidän bändin uusi video:



Meillä on mukavasti biiseistä noin puolet poikien ja puolet tyttöjen laulamia. Kivaa vaihtelua. :-) Tukholman keikkaankin on enää muutama viikko, kääk! Kantsii liittyä meidän faniyhteisöön Facebookissa!

keskiviikko 6. toukokuuta 2009

アメリカ旅行 ~ trip to the U.S. of A.

Ensi kesänä on sitten tiedossa kahden viikon reissu USA:aan. Bongasin vepistä niin hyvän tarjouksen, että ei sitä vaan voinut jättää hyödyntämättä. Suorat meno-paluu-lennot välillä Helsinki-Boston-Helsinki maksoivat vain 200 euroa! Enpä kyllä tähän hintaan ole suoria lentoja tuonne suunnalle aikaisemmin nähnyt, eikä varmaan ihan heti toistekaan tule vastaan. Ei kai siinä. Vielä pari päivää sitten luulin kesällä matkustavani: en mihinkään.

Reissuun meitä lähtee kolmen hengen kaveriporukka. Ajankohtana on 29.6.-13.7., joten juuri sopivasti sattuu kansallinen juhlapäivä, 4th of July, tuohon välille.

Pläni on sellanen, et ensin meinataan olla viikko Bostonissa, jonne jo varattiin yöpyminenkin. Sen jälkeen otetaan bussi alle, mennään tienvarsi-motelliin välillä Boston-New York ja yövytään siellä yksi yö. Ihan sen kokemusarvon vuoksi. Vielä ei sopivaa motellia löytynyt, joten sitä yötä ei olla siis vielä varattu. Suosituksia otetaan vastaan! Tän motelliyön jälkeen jatketaan taas bussilla matkaa New Yorkiin, jossa yövytään viisi yötä. Varasimme jo hostellin Manhattanilta tuolle koko ajalle. New Yorkin jälkeen ajellaan bussilla takaisin Bostoniin ja ollaan siellä vielä yksi yö ennen lennon lähtöä seuraavana päivänä. Lyhyt aika, paljon nähtävää! Mut hyvä reissu varmasti tulee.

Kirjoittelen tarkempaa aikataulua sitten vähän lähempänä. Kirjoittelen tänne myös tietysti matkapäiväkirjaa tästäkin reissusta. En meinaa tällä kertaa omaa läppäriä raahata mukana, mutta eiköhän näistä suurkaupungeista joku nettikahvila löydy. ;-)

Palaillaan taas asiaan tän aiheen osalta. Vinkkejä must see -mestoista ja tosiaan niistä motelleista saa ehdottomasti laittaa tulemaan!

sunnuntai 3. toukokuuta 2009

晴れ ~ sunny.

Tää viikonloppu on tuntunut ikuisuudelta. Alkoi se viikonloppu jo tuossa keskiviikkona, joten on se pitkä ollut tosiaankin. Ja aurinkoinen ja lämmin!

Tätä "viikonloppua" oon viettänyt täällä Jyväskylässä, jossa edelleenkin majailen. Vappuaattona tuli oltua myös vähän vappupiknikillä kavereiden kanssa, ja tulipa sitä eksyttyä ilmaiskonserttiinkin.

Tulipa sitä Heinin kanssa tanssittua tuo viime postauksessa mainitsemani Fit's-tanssikin!


Olen tuo panda ja Heini on se afropää. ;-)

Yukikolta tuli maili että hän ja okaasan (Japanin isäntäperheeni sisko ja äiti siis) ostivat lentoliput Suomeen ensi kesäksi. Jei! Ovat täällä 10 päivää. Aluksi heidän suunnitelmiinsa kuului käydä tuon 10 päivän aikana lisäksi Italiassa, mutta liput olivat kuulemma niin kalliit että jättivät sitten Italian väliin. Ihan fiksua kyllä! Eipä sitä 10 päivään Suomea ja Italiaa saa mitenkään fiksusti mahdutettua...

Yukiko oli ostanut jonkun Suomesta kertovan matkaoppaan, jonka pohjalta hän laittoi minulle viestiä, että haluaa käydä Tallinnassa ja Tukholmassa. Kertoipa hän vielä, että "eikös Tallinnasta Tukholmaan ole 1-2h matka laivalla?" Hmm. Olin vähä et öö taitaa olla sellanen 17 tunnin laivamatka se, ja Tukholmahan on siis Ruotsin pääkaupunki ja Tallinna Viron. Ihan siis varmistaakseni, ettei hän luule että nää on kaikki osa Suomea!

Noh, takaisin tuli just tossa eilen sellanen viesti, että "nyt nolottaa kyllä, mut tarkotin että Helsingissä haluan käydä, enkä Tukholmassa... Eihän se Tukholma tosiaan Suomen pääkaupunki ole..." Hehhee, aattelin kyllä et pakko tossa olla joku moka; joko opaskirjassa tai Yukikon pääkopassa. ;-D No mut hyvä, ettei tartte lähtee tonne Tukholmaan sit reissaileen tossa kesällä heidän kanssaan. Tulee parin viikon päästä siellä nimittäin muutenkin käytyä.

Käydään siis varmaankin tekemässä päiväreissu kuitenkin sinne Tallinnaan. Itse en ole siellä koskaan käynyt, joten ihan kiva päästä käymään! Täytyy vähän tässä miettiä, että oisko siellä Helsingissä yhden vai pari yötä. Mitäs siellä nyt japanilaisille kantsis käydä näyttämässä? Ohan siellä vaikka mitä, joo. Suurin osa ajasta varmaan ollaan kuitenkin täällä Keski-Suomessa. Nää seudut on tuttuja ja täällä on paljon luontoa ja kivoja mestoja! Aattelin et Ähtärissä vois kans käydä katselemassa vähän poroja ja muita Suomen eläimiä. Suosituksia otetaan vastaan!